Kansankirkko

Kansankirkko toimii koko kansaa varten ja kansan kanssa. Terminä se kuvaa kirkon tehtävää. Nimitystä käytetään kirkkokunnista, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. Suomessa kansankirkkoja ovat evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Niiden juhlat ja tavat ovat osa suomalaista perinnettä.

Kansankirkolla on joskus tarkoitettu samaa kuin valtionkirkolla. Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista. Kirkko voi kuitenkin olla kansankirkko, vaikka sillä ei olisi virallista asemaa valtiossa.