Juutalaisuus

Raamatun mukaan Jumalan valittu kansa on Israel. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumala olisi hylännyt muut kansat. Hän valitsi armosta, ei ansioiden perusteella, juutalaiset ilmaistakseen itsensä ja pelastustekonsa heille ja heidän kauttaan kaikille muille kansoille.

Juutalaisuus on kansauskonto. Juutalaiset ovat alkuaan kuuluneet Välimeren kansoihin, eivätkä ole yksittäinen rotu. Tooran kohdasta ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin” (hepr. shema jisra’el, 5. Moos. 6:4) on tullut eräänlainen juutalaisuuden uskontunnustus, joka kuului jo temppeliajan jumalanpalveluksen liturgiaan.

Juutalaisten pyhät kirjat ovat Tanak ja Talmud. Tanakiin (heprealainen Raamattu eli kristittyjen Vanha testamentti, yht. 24 kirjaa) sisältyy Toora (opetus), joka käsittää 5 Mooseksen kirjaa. Talmudiin (oppiminen) sisältyy keskustelua ja kommentteja, jotka yhdessä muodostavat suullisen juutalaisen lain. Talmudista on olemassa kaksi versiota.

Sisällysluettelo

[piilota]

1. Juutalaisuuden vaiheita

1.1. Abraham, Iisak ja Jaakob

Juutalaisten kantaisä oli seemiläiseen heimoon kuulunut Abraham, noin 1900 eKr. Mesopotamiassa nykyisen Irakin alueella elänyt karjanomistaja ja paimentolainen. 1. Mooseksen kirjan mukaan Jumala kutsui hänet lähtemään isiensä maasta, Kaldean Urista, Kanaanin maahan ja lupasi antaa sen ikuisiksi ajoiksi Abrahamin jälkeläisille. Jumala uudisti liittonsa Abrahamin pojan Iisakin kanssa ja edelleen Iisakin pojan Jaakobin kanssa, jolle hän antoi nimen Israel.

Jaakobin jälkeläiset, israelilaiset, joutuivat nälänhädän vuoksi yli 400 vuodeksi Egyptin orjuuteen, josta Mooses johti heidät takaisin luvattuun maahan noin 1200 eKr. Siinain erämaassa Jumala antoi lain (kiveen hakattu ja suullinen Toora), joka sisältää muun muassa Kymmenen käskyä. Joosuan kirja kuvaa luvattuun maahan saapumista yhtäkkisenä tapahtumana, mutta muiden Vanhan testamentin kirjojen mukaan se tapahtui vähitellen.

1.2. Daavid ja Salomo

Israelin historian erityisen merkittäviä jaksoja olivat kuningas Daavidin ja hänen poikansa kuningas Salomon hallintoajat. Salomon aikaan rakennettiin temppeli, joka oli jumalanpalveluksen ja eläinuhrien keskeinen paikka.

Salomon kuoltua v. 922 eKr. personaaliunioni ja valtakunta hajosi kahtia, pohjoiseen Israeliin, jonka pääkaupunki oli Samaria, ja eteläiseen Juudaan, jonka pääkaupunki oli Jerusalem.

1.3. Babylonian pakkosiirtolaisuus ja kirjoitusten synty

Vuonna 722 eKr. assyrialaiset valloittivat Israelin ja sen pääkaupungin Samarian. Israelilaiset sulautuivat osittain valloittajakansaan assyrialaisiin, mutta säilyttivät Jahve-uskonnon. Näin syntyi Uudessa testamentissakin mainittu juutalaisten halveksima sekakansa samarialaiset.

Juuda koki myös sodan ja valloituksen. Siitä tuli ensin Egyptin ja myöhemmin Babylonian vasallivaltio. Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti koko Juudan 587 eKr., tuhosi Jerusalemin temppelin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen Mesopotamiaan.

Vasta pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen syntyi varsinainen juutalaisuus, jolla oli itsenäinen identiteetti. Vanhan testamentin tutkijat ovat sitä mieltä, että monet Vanhan testamentin kirjoitukset syntyivät tänä aikana.

Koska temppeliä ei enää ollut, jumalanpalvelus siirtyi synagogiin ja pyhäpäivän eli sapatin vietto tuli uudelleen keskeiseksi, samoin liiton merkki, ympärileikkaus sekä usko enkeleihin ja kuolemanjälkeiseen elämään. Juutalaiset säilyttivät näin omaa perinnettään vaalimalla, uudelleen tulkitsemalla ja ylös kirjoittamalla oman identiteettinsä eivätkä sulautuneet valtaväestöön Babyloniassa. Persialaisen kuningas Kyyroksen vallan aikana osa pakkosiirtolaisista palasi takaisin omaan maahansa ja temppeli rakennettiin myöhemmin uudelleen.

1.4. Helleeniajasta diasporaan

Aleksanteri Suuri valloitti juutalaisten asuinalueet (Palestiinan) 332 eKr. Roomalaiset alkoivat nimittää muinaista Kanaanin maata Palestiinaksi filistealaisten mukaan. Juutalaisten kapinan jälkeen roomalaiset hävittivät Jerusalemin vuonna 70 jKr. sotapäällikkö Tituksen johdolla.

Samalla roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin eli juutalaisen kultin keskuksen. Tämän jälkeen temppeliä ei ole enää rakennettu uudelleen. Vuodesta 130 alkaen juutalaisilta kiellettiin kokonaan pääsy Jerusalemin temppelialueelle. Samalla alkoi hajaannus eli diaspora.

1.5. Juutalaisvaltion perustaminen

Palestiina oli 600-luvulta aina vuoteen 1917 – ristiretkiä lukuun ottamatta –muslimien hallinnassa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Englanti valtasi alueen Turkilta. Brittiläisen ulkoministeri Balfourin nimellä tunnettu julistus vuodelta 1917 pyrki osoittamaan juutalaisille kansalaisoikeuksin taatun kansallisen kodin Palestiinasta Turkilta vallatuista alueista. Siirtolaisvirrat alueelle alkoivat kasvaa ja voimistuivat Hitlerin vainojen takia 1930-luvulla. Toisen maailmansodan aattona alueella oli jo puoli miljoonaa juutalaista.

Israelin valtio itsenäistyi lopulta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen 15.5.1948, samoihin aikoihin natsien juutalaisten kansanmurhan laajuuden paljastuessa maailmalle. Paluumuuttolaissa (5.6.1950) todetaan muun muassa: ”1. Jokaisella juutalaisella on oikeus tulla tähän maahan. 3.a. Juutalainen, joka saapuu Israeliin ja välittömästi saapuessaan ilmaisee pyyntönsä saada asettua pysyvästi Israeliin, saa kansalaisuuden.” Lain täydennys vuodelta 1970 (4b): ”Tämän lain toteutumiseksi ’juutalaisella’ tarkoitetaan henkilöä, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä tai on kääntynyt juutalaisuuteen eikä kuulu mihinkään toiseen uskontoon.”