Juurimessu

Juurimessut ovat luterilaisia jumalanpalveluksia, joiden tarkoituksena on kutsua ihmisiä pysähtymään ja miettimään omaa paikkaa ja kutsumusta globaalissa maailmassa. Taustalla on Pauliina Kainulaisen ekoteologia.

Messu on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Sanoituksissa otetaan erityisesti huomioon ajankohtainen todellisuus ja vieraanvaraisuuden teema. Sävelkielessä on kaikuja joiku- ja runonlauluperinteestä. Musiikkia säestetään jousilla, huiluilla ja kanteleilla. Laulaminen on samalla sekä rukousta että mietiskelyä. Uskontunnustus vaelletaan juurimessussa eri ihmisten tekemien uskontunnustusalttarien ääressä.

Juurimessua vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Sen on luonut tutkija ja pastori Pauliina Kainulainen, kirjailija Katja Kaila sekä pastori Marjaana Toiviainen.