Hyppää sisältöön

Kirkon vammaistyöntekijät

Kirkossa on vammaistyöntekijöitä, jotka ovat oman alueensa saavutettavuuden asiantuntijoita. Heiltä voi kysyä saavutettavuuteen liittyvistä asioista, esimerkiksi rippikoulusta.

Monta pientä kuvaa, jotka ovat saavutettavuuden symboleita esimerkiksi selkokieltä kuvaava nuoli.

Päätoimisten kirkon vammaistyöntekijöiden lisäksi myös paikallisseurakunnan työntekijät tekevät saavutettavuus-ja vammaistyötä. Oman alueesi kehitysvammaistyön papilta saat oman seurakuntasi vammaistyöntekijän yhteystiedot.


Kirkon vammaistyöntekijät tavoitat pääasiassa sähköpostiosoitteesta, joka on muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi

Kehitysvammaistyön pappi on evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä. Käytännössä virkaan vaaditaan papin kelpoisuuteen johtava teologian maisterin tutkinto sekä kehitysvammaistyötä sisältävä sairaalasielunhoidon erityiskoulutus (60 op) tai sitoutuminen sen suorittamiseen. Kelpoisuusvaatimus on näin ollen sama kuin sairaalasielunhoitajilla. Suomessa on 21 pappia kehitysvammaistyössä. Kirkon kehitysvammaistyön papit työskentelevät pääasiassa kehitysvammaistyön papin virassa.  Suomessa on kaksi pappia, joiden nimike on vammaistyön pappi. Heidän työhönsä sisältyy vammaisuus laajemmin. Joillain alueilla Suomessa kehitysvammaistyönpapit työskentelevät sairaalasielunhoidon tiimissä.

Kirkossa on päätoimisia kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijöitä, päätoimisia vammaistyön diakoniatyöntekijöitä sekä diakoniatyöntekijöitä, joiden työhön kuuluu joltain prosentuaaliselta osuudelta vammaistyö. Kirkossa työskentelee myös yhteensä 20 päätoimista näkövammaistyön diakoniatyöntekijää ja viittomakielisen työntekijää.

Kirkon kehitysvammaistyön painopiste on henkilön kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa hengellisen elämän kysymyksissä ja kristillisessä kasvatuksessa. Kehitysvammaistyön papit tekevät yhteistyötä kehitysvammaisille palveluja tuottavien kuntayhtymien, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi he toimivat tiiviissä yhteistyössä oman alueensa seurakuntien kanssa.

Kirkon kehitysvammaistyöntekijät Suomessa: Kartta ja kuvat

Kirkon kehitysvammaistyön 2021 esittelyvideo

Työntekijät alueittain 

Uusimaa

Kehitysvammatyön pappi Elina Jokipaltio

Kehitysvammaistyön pappi Sanna Ylä-Jussila

Diakoni (näkövammaistyö) Tuula Moström

Diakoni (kehitysvammaistyö) Maria Kahra

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Taina  Lapinniemi

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Nea Välimäki

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Päivi Liu

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Satu Mäkinen

Helsinki

Vammaistyön pappi Heli Ojalehto

Näkövammatyön diakoni Marja Leena Kallio

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Sanna Laiho

Espoo

Kehitysvammaistyön pappi Tarja Mikkola

Kehitysvammatyön diakoni Taina Lindberg

Näkövammaistyön diakoni Ritva Aarnio

Erityisnuorisotyönohjaaja Aura Karjalainen

Yhteisömuusikko Katja Kangas

Vantaa

Kehitysvammatyön diakoni Kristiina Tuohimaa-Salminen

Näkövammaistyön diakonissa Terhi Suonsivu

Seurakuntapastori (vammaistyö) Kristiina Kartano

Kanta- ja Päijät-Häme

Kehitysvammatyön pappi Pauliina Hatakka

Kehitysvammatyöntekijä diakonissa Tarja Kallio

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Päivi Rask

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Tuomas Martio

Kymenlaakso ja Etelä-Karjala

Kehitysvammatyön pappi Tero Kajander

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Raisa Maaskola

Pohjois-, Etelä- ja Itä-Savo sekä Vaalijala

Kehitysvamma pappi Rauni Tarvonen vs.

Kehitysvamma pappi Risto Tabell

Vammaistyöntekijä diakoni Mira Leinonen

Vammaistyön diakoni Maria Vasamaa (virkavapaalla)

Diakoni (Näkövammaistyö) Suvi Remes

Pohjois-Karjala

Kehitysvammatyön pappi Minna Snellman (virkavapaalla) sijainen Eerika Kyytsönen

Erityisdiakoni Tuula Mertanen

Pirkanmaa

Kehitysvammatyön pappi Pirjo Tuiskunen

Erityisdiakoni Minna Sormunen

Erityisdiakoniatyöntekijä Maarit Räikkä

Varsinais-Suomi

Kehitysvammatyön pappi Pertti Arola

Kehitysvammaistyön diakoni Tarja Muurinen

Vammaistyön diakoni Tanja Rantapere

Diakoniatyöntekijä (kehitysvammatyö) Kaija Virtanen

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Hanna Hannula

Satakunta

Kehitysvammaistyön pastori Riikka Vuori

Diakoni (näkövammaistyö) Minna Taimi

Diakoniatyöntekijä (näkövammaistyö) Satu Salla

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Minna Aro

Etelä- ja Keski-Pohjanmaa

Kehitysvammatyön pappi Tuire Wuorijärvi

Kehitysvammatyön pappi Marja-Liisa Latvatalo

Näkövammaistyö Minna Kivistö

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Tanja Salo

Diakoniatyöntekijä (näkövammaistyö) Sanna Ala-Väkkilä

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Anna-Liisa Kiviaho-Leinonen

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Aila Viiperi

Keski-Suomi

Kehitysvammaistyön pappi Maarit Nuopponen

Kehitysvammaistyön diakoni Mari Tyynelä

Vammaisnuorisotyön ohjaaja vs. Maija Örnmark

Näkövammaistyön diakoni Tuija Emaus-Etindelle

Näkövammaistyön ja viittomakielisen työn diakoni Anna-Sofia Olkkola

Diakoniatyöntekijä (näkövammaistyö): Anneli Ruukki

Kainuu

Vammaistyön pappi Taina-Maija Miettinen

Pohjois-Pohjanmaa, Länsi-Pohja ja Lappi

Kehitysvammatyön pappi Hanna Fähnrich

Kehitysvammaistyön pappi Eeva-Maija Monto

Kehitysvammatyön pappi Terhi Ämmälä

Kehitysvammatyön diakoni Christa Moilanen-Hyttinen

Kehitysvammatyön diakoni Nina Helisten-Kerkelä

Diakoniatyöntekijä (vammaistyö) Ilona Pääkkölä

Näkövammaistyön diakoni Anne Kellokumpu

Ruotsinkielinen työ

Omsorsgpräst Claus Terlinden

Kirkkohallitus

Asiantuntija saavutettavuus ja vammaiset ihmiset Katri Suhonen

Kuurojen pappi, viittomakielisen työn asiantuntija Maria Lindberg

Viestinnän asiantuntija, saavutettavuusvastaava Petra Honkaranta-Siivari

 

Päivitetty