Hyppää sisältöön

Vinkkejä digitaaliseen varhaiskasvatukseen ja muita toimintaideoita

Korona-viruksen vuoksi seurakunnan kokoontuva toiminta on jäänyt tauolle. Kuitenkaan lasten ja perheiden tarve olla yhteydessä toisiin tai tehdä jotain yhdessä ei ole vähentynyt. Päinvastoin voi olla, että tarve ohjatulle tekemiselle on nyt entistä suurempi, kun perheet viettävät yhä enemmän aikaa kotona.

(kuva: Unsplash/Rodion Kutsaev)

Varhaiskasvatusta digitaalisesti:

Seurakunnilla on nyt hyvä mahdollisuus tukea perheitä ja toteuttaa varhaiskasvatusta myös digitaalisesti. Toimintaa ei siis tarvitse lopettaa, se vain muuttaa muotoaan. 

Mahdollisuuksien mukaan kannattaa myös tehdä yhteistyötä muiden seurakuntien kanssa ja yhdistää resursseja ja osaamista laajemmin esim. naapuriseurakuntien kesken. Seurakunnassa harjoittelu- ja työssäoppimisjaksolla olevat opiskelijat saavat tässä myös tilaisuuden uudenlaisten toimintatapojen kehittämiseen ja toteuttamiseen. 

Yhteydenpito olemassa oleviin ryhmiin onnistuu esim. tekstiviestin, WhatsAppin tai sähköpostin kautta – riippuen siitä, millä tavoin yhteystietoja on kerätty ja minkälaista yhteydenpitomuotoa on yleensä käytetty.

Erilaisille ryhmille voi myös perustaa omia facebook-ryhmiä. Seurakunnan sivuilla kannattaa virtuaalisista tapahtumista tiedottamisen lisäksi tehdä sisällöllistä viestintää. Kannattaa ottaa rohkeasti käyttöön myös videot, jotka avautuvat helpommin myös lapsille.

Seurakunnan sivuille voi tuottaa ja/tai linkittää virtuaalisia sisältöjä, esim. laulu- ja leikkituokioita, hartauksia tms. Eri seurakuntien facebook-sivuilta löytyy paljon hyviä toteutuksia, joista osaan on annettu lupa jakaa ja hyödyntää myös muualla. Kaikkea ei siis tarvitse tehdä itse. On kuitenkin hyvä muistaa, että kerholaiselle ja perheelle on tärkeää nähdä ja kuulla tuttuja kasvoja.

On tärkeää myös kertoa, minkälaista keskusteluapua on tarjolla, sillä poikkeustilanteet aiheuttavat usein myös ristiriitoja ja tuen tarvetta.  On hyvä rohkaista ihmisiä ottamaan yhteyttä ja soittamaan tutulle työntekijälle sekä viestiä erilaisista yhteydenpidon mahdollisuuksista.

Kirkkoa tarvitaan nyt välittämään ennen kaikkea toivon näkökulmaa. Piispojen ohjeistuksessa todetaan, että vaikka joudumme sulkemaan tiloja ja toimintoja, silmien, korvien ja sydänten on oltava sitäkin enemmän auki. Tasavallan presidentin kehotuksen mukaisesti meidän on syytä lisätä henkistä läheisyyttä, vaikka fyysistä etäisyyttä joudutaankin kasvattamaan.

Digitaalinen katsomuskasvatus- ja muu yhteistyö kunnan varhaiskasvatuksen kanssa

Muistathan, että digitaalisesti toteutettava katsomuskasvatus- ja muu yhteistyö tapahtuu myös Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018 -asiakirjan mukaisesti. Seurakunnan omaan toimintaan tehdyt materiaalit eivät välttämättä sovellu sellaisenaan katsomuskasvatuksen yhteistyöhön. On tärkeää avata digitaalisen oppimateriaalin sisältö yhteistyötaholle ja laajentaa sitä myös pedagogisin toimintaohjein.

On hyvä ilmaista selkeästi, soveltuuko materiaali katsomuskasvatukseen vai onko kyseessä uskonnollinen tilaisuus. Myös digitaalisen uskonnollisen tilaisuuden kohdalla noudatetaan Opetushallituksen ohjeistusta.

 

Virtuaalisen kerhon toteuttaminen

Esimerkiksi perhekerho, päiväkerho ja pyhäkoulu voidaan hyvin toteuttaa myös verkon välityksellä. Digitaalisen kerhon toteuttamiseen tarvitaan teknisiä apuvälineitä ja rutkasti rohkeutta ja innostusta. Ei kannata lannistua jos kaikki ei heti mene sujuvasti. Kokeilemalla oppii!

Pyri pitämään virtuaalikerho säännöllisesti tiettyinä etukäteen ilmoitettuina aikoina. Tämä helpottaa perheitä muistamaan ja tuo rytmiä päiviin. Perusta ryhmälle oma alusta srk:n nettisivulle, johon lapset ja perheet voivat laittaa kuvia askarteluista. Hyödynnä tässä myös WhatsAppia ja muita pikaviestimiä.

1. Käytettävät laitteet (kysy tarvittaessa apua seurakuntasi, yhtymäsi tai it-alueesi viestinnästä)

2. Tekijänoikeuskysymykset: seurakunnilla on yleensä toimintaansa varten Teosto-sopimus, joka kattaa musiikin soittamisen ja laulamisen seurakunnan tilaisuuksissa. Kanttorit yleensä hoitavat tarvittavat erilliset ilmoitukset liittyen mm. konsertteihin.

Koronatilanteen aikana Teosto on antanut erityisluvan striimata tilaisuuksia ja sen mukana myös musiikkia seurakunnan verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan, kuten Facebookiin ja Instagramiin ja YouTubeen. 

Striimaaminen tarkoittaa, että ohjelma esitetään livenä sen kerran eli siitä ei saa jäädä verkkoon videota/tallennetta. Verkkoon jäävien videoiden tai äänitallenteiden tekemiseen tarvitaan erillinen mediapienlupa, joka haetaan Teostolta. Tosin yksityishenkilönä voi omalla henk. koht YouTube kanavalla esittää omia videoita, joissa on musiikkia mukana, mutta niitä ei kuitenkaan voi upottaa seurakunnan verkkosivulle ilman mediapienlupaa.

Mediapienlupa mahdollistaa siis sen, että musiikkiteoksia voi soittaa ja laulaa.

3. Vinkkejä sisältöön:

a. varaa normaalistikin kerhossa/pyhäkoulussa käyttämäsi materiaalit: triangeli, kynttilä, Lasten Raamattu, virsikirja jne. 

b. mieti kerhokerran aihe, Raamatun kertomus, leikit ja askartelut yms. ja varaa rekvisiittaa sen mukaan. Lataa mahdollinen värityskuva tai askarteluohje seurakunnan nettisivulle.

c. kannusta lapsia ja perheitä vuorovaikutukseen joko kerhon aikana tai sen jälkeen.

Mitä on jo olemassa – mitä voi hyödyntää


Viikon tarina avaa maailmaa lapsen näkökulmasta tässä ja nyt. Se innostaa lapsia kertomaan ja leikkimään omia tarinoita. Tarinoita voi hyödyntää varhaiskasvatus- ja perhetoiminnassa, varhaiskasvatusyhteistyössä tai kotona omien lasten kanssa. Viikon tarinan kirjoittajat työskentelevät kirkossa ja yhteistyöverkostoissa. Ensimmäisinä kirjoittajina ovat Anna-Kaisa Inkala, Eriikka Jankko, Katri Suhonen, Stiven Naatus, Elina Hellqvist ja Kirsi Erkama.


Perheitä on hyvä kannustaa miettimään monenlaisia yhdessä tekemisen tapoja kotona – television tai tietokoneen ääressä oleminen voi pidemmän päälle puuduttaa. Vinkkejä tekemiseen löytyy mm. MLL:n sivuilta.

Myös kirjahyllyä kannattaa tutkia, löytyisikö sieltä yhteistä luettavaa. Liikuntaa ei kannata unohtaa: myös sitä voi tehdä etänä yhdessä. Jos seurakunnassasi on liikunta-agentti, voitte yhdessä ideioida liikuttavaa tekemistä lapsille ja perheille.


Poikkeusajan toimintavinkkejä seurakunnista:

  • Helppiluuri, eli perheiden puhelinpalvelu, joka on auki päivittäin tiettynä aikana
  • Puhelinsoitot päivä-, perhekerholaisten vanhemmille: miten menee, miten jaksatte. On tärkeää tukea ja kannustaa perheitä arjen poikkeustilanteissa ja olla läsnä heitä varten.
  • Soitot ja nettiläksytuki ip-kerholaisille
  • Työntekijöiden blogit, materiaalia seurakunnan You tube -kanaville (esim. musiikki- ja liikuntatuokiot)
  • Askarteluvinkit kuvina srk:n some-sivustolle: työ kuvattu vaihe vaiheelta - ilman ääntä tai live-ohjeistusta
  • Resursseja somekeskustelutyölle valtakunnallisille verkkoalustoille – erityisesti vanhemmuuden ja jaksamisen tukea.
  • Kerhokassi tai materiaalipaketti, joka lähetetään postin kautta tai jaetaan suoraan kotiin/postilaatikkoon. Kassi voi sisältää esim. askartelumateriaalin ohjeineen tai ohjeen, jossa hyödynnetään kotoa löytyvää materiaalia, jotakin vanhemmuutta tukevaa materiaalia sekä vaikkapa Raamatun kertomukseen liittyvän iltasadun. 
  • Lapsille suunnattua materiaalia diakoniatyön jakamiin avustuspaketteihin perheille
  • Nallet tai esim. viikottain vaihtuva asetelma kerhotilan ikkunassa, jota perheet voivat iltakävelyllä käydä katsomassa ja kommentoida vaikkapa kerhon facebook-sivulla
  • Omatoimisesti kuljettava "rastirata" kirkon tai kerhotalon ympäristössä (muista turvaväli)
  • Perheet voivat pyytää seurakunnan työntekijää auttamaan: esim. leikittämään oman perheen lapsia kotipihalla, jolloin vanhemmat saavat pienen levähdyshetken. Huomaa kuitenkin, ettei myöskään ulkona voi koota yhteen suurempaa lapsijoukkoa. Perheen kanssa voi mahdollisesti sopia tapaamisen esim. puistossa tai käydä kävelyllä turvavälit huomioiden.
Päivitetty