Hyppää sisältöön

Usein kysytyt kysymykset

Tälle sivulle on koottu ja kootaan tasaisin väliajoin uusia kysymyksiä ja vastauksia seurakuntien turvalliseen toimintaan liittyen.

Nuoria kesäisessä ilta-auringossa tuntureilla
kuva: Unsplash.com

LEIRIT
 

K: Täytyykö päiväleireistä tehdä turvallisuusasiakirja?

V: Kaikesta seurakunnan toiminnasta tulisi lähtökohtaisesti tehdä turvallisuusasiakirja, koska toiminta on kuluttajasuojalain alaista toimintaa. Tokikaan toistuvasta toiminnasta ei jokaisesta tarvitse tehdä erillistä turv.asiakirjaa. Päivärippikoulujen turvallisuusasiakirjaa tehtäessä voi soveltaa esimerkkipohjaa rippikoululeirin turvallisuusasiakirjasta. Päivärippikoulujen osalta hyvän lähtökohdan turvallisuuteen liittyen saa 4.5. julkaistun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille sekä OPH:n ohjeet. Linkki ohjeisiin kysymyksen löytyy UKK-palstan "Onko turvaväleillä merkitystä rippikoulussa" kohdasta.

 


 

HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY


K: Salliiko henkilötietosuojalaki osallistujien yhteystietojen tallentamisen ja säilyttämisen (yli 2kk) työpuhelimessa? 

V: Henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia tietoja, jotka ovat yksilöitäviä ja tunnistettavissa olevia henkilöön liittyviä tietoja. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi nimi, osoite ja puhelinnumero. Henkilötietojen tallentamista, säilyttämistä ja käsittelyä koskee tietosuojalainsäädäntö. Kun henkilötietoja tallennetaan, tietojen tallentamiseen tulee olla peruste kuten henkilön itsensä lupa. Tietosuojaselosteessa määritellään henkilötietojen tallentamiseen, säilyttämiseen ja käsittelyyn liittyvät asiat. Puhelinnumero poistetaan niin kuin tietosuojaselosteeseen on määritelty. Lisätietoa henkilötietojen käsittelystä.

 


 

RIKOSREKISTERIOTE JA LASTENSUOJELUILMOITUS

K: Tarvitseeko ja kenelle työntekijän tulisi ilmoittaa, jos tekee lastensuojeluilmoituksen? 

V: Seurakunnan työntekijöillä on monien muiden tavoin velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon toteutumisesta, tai elämäntilanteesta on herännyt huoli. Ilmoittajan ei tarvitse kyetä todentamaan tai arvioimaan huolen vakavuusastetta. Se on lastensuojelun työntekijöiden tehtävä.  
 
On tärkeää, että mikäli lapsen kasvuoloissa, oikeuksien toteutumisessa, käyttäytymisessä, kehityksessä tai jaksamisessa on havaittu riskejä, asia saatetaan lastensuojelun työntekijöiden tietoon ilman tarpeetonta viivettä. Lastensuojelun avohuolto tukee perheitä ja lapsia, etsii ja tarjoaa heille tarpeenmukaisia palveluja ja tukea. Ilmoituksen tekeminen ei merkitse huostaanottoa, vanhemmuuden menetystä, vaan sitä, että lapsen tilanne kartoitetaan ja tuen tarpeet selvitetään.   
 
Jos työntekijä arvelee, että lapsi on lastensuojelun tarpeessa, ilmoitus on tehtävä. Ilmoituksen tekoa ei saa delegoida esimerkiksi esimiehelle, sillä se voi viivästyttää ilmoitusta. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös sijaisia, eikä vaitiolovelvollisuus estä tekemästä lastensuojeluilmoitusta. 
 
Ainoan poikkeuksen tähän tekee papin rippisalaisuus. Myös pappi voi kuitenkin työssään huomioida lain määräämän lapsen edun ensisijaisuuden ja sielunhoidollisissa keskusteluissa ohjata huoltajia hakemaan apua, jos tilanteissa on tunnistettavissa lastensuojelullista huolta.  

Kun työntekijä on tehnyt lastensuojeluilmoituksen, asiasta voi kertoa lasten vanhemmille, mutta välttämätöntä se ei ole, ilmoituksen voi tehdä myös anonyyminä. Työntekijä voi myös konsultoida sosiaalityön ammattilaisia ja saada ammattilaisen näkökulman tilanteeseen ja siinä toimimiseen. Näin on mahdollista saada helpotusta myös omaan huoleen ja epävarmuuteen.

Lastensuojeluilmoituksen tekemisessä tulee olla matala kynnys. Jos työntekijä ei ole varma, pitäisikö lastensuojeluilmoitus tehdä, voi asiaa kysyä kunnan sosiaalityöntekijältä kertomatta lapsen henkilöllisyyttä. Työntekijä voi ottaa yhteyttä suoraan sosiaalihuoltoon yhdessä lapsen tai hänen huoltajansa kanssa.  

Tietoa lastensuojeluilmoituksesta THL:n sivuilla

 


 

K: Voiko vapaaehtoinen tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos hän tehtävässään huomaa siihen olevan tarvetta? 

V: Kyllä voi. Lastensuojeluilmoitus tulee tehdä aina, kun epäilee, että lastensuojelun tarve pitäisi selvittää. Tärkeää on tehdä ilmoitus viipymättä. Sosiaalihuollon ammattilaisten tehtävä on arvioida, johtaako ilmoitus kiireellisiin toimenpiteisiin. Ilmoitusta ei pidä jättää tekemättä siksi, että epäilee jonkun muun jo tehneen ilmoituksen tai vaikka tietäisi perheen olevan lastensuojelun asiakas. Lue lisää.

 



K:Voiko vapaaehtoiselta/harjoittelijalta/määräaikaiselta työntekijältä pyytää rikosrekisteriotetta nähtäväksi, vaikka kaikki kolme kriteeriä eivät täyttyisikään? 

V: Laki las­ten kans­sa toi­mi­vien va­paa­eh­tois­ten ri­kos­taus­tan sel­vit­tä­mi­ses­tä tuli voi­maan 1.5.2014. Tä­män jäl­keen va­paa­eh­tois­toi­min­taa jär­jes­tä­vil­lä yh­tei­söil­lä on tie­tyin edel­ly­tyk­sin mah­dol­li­suus tar­kis­taa va­paa­eh­tois­ten ri­kos­taus­ta. Toiminnan järjestäjä voi selvittää vapaaehtoisen rikostaustan, jos kysymyksessä on tehtävä, johon kuuluu a) säännöllisesti ja olennaisesti alaikäisen opetusta, ohjausta, hoitoa, huolenpitoa tai muuta yhdessäoloa alaikäisen kanssa ja b) henkilökohtainen vuorovaikutus alaikäisen kanssa ja c) tehtävän hoitaminen yksin tai sellaisissa olosuhteissa, joissa alaikäisen henkilökohtaista koskemattomuutta ei voida turvata siitä huolimatta, että toiminnan järjestäjällä on käytössä toimintaa koskeva ohje tai tietty menettelytapa, jolla pyritään turvaamaan lasten henkilökohtainen koskemattomuus. 

Rikostausta voidaan tarkistaa ainoastaan lain voimaantulon 1.5.2014 jälkeen toimintaan mukaan tulleilta vapaaehtoisilta. 

Jotta vapaaehtoistoiminnan järjestäjä pääsee rikostaustan tarkistamismenettelyn piiriin tulee sen luoda toimintaansa koskeva ohjeistus alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta turvaaviksi toimiksi. Oikeusrekisterikeskus on osallistunut vapaaehtoistoiminnan järjestäjien kanssa yleisen toimintaohjeen laatimiseen. 

Lisäksi järjestäjän on arvioitava ne tehtäväkuvat, joissa rikostaustan tarkistaminen katsotaan tarpeelliseksi. Haettaessa vapaaehtoisia näihin tehtäviin on hakemuksessa ilmoitettava, että rikosrekisteriote tullaan tarkistamaan

Työntekijän otetta tilattaessa on ilmoitettava, mitä työnantajaa ja tehtävää varten se tilataan. Jos työnhakija kuuden kuukauden kelpoisuusajan kuluessa joutuu esittämään rekisteritietonsa myös muulle työantajalle kuin mitä varten ote on tilattu, hän voi käyttää aiemmin tilaamaansa otetta. Ote annetaan vain yli kolme kuukautta kestävää työ- tai virkasuhdetta varten. 

Opiskelijan otetta tilattaessa on ilmoitettava, mitä oppilaitosta ja tehtävää varten se tilataan. Ulkomaille esitettäväksi tulee tilata maksullinen rikosrekisteriote. Ote voidaan tilata vasta, kun harjoittelu on ajankohtainen. Lisätietoa

 


 

TYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VASTUUT


K: Voiko työntekijä kieltäytyä ottamasta leirille tai retkelle esim. monivammaista tai vaikeasti lääkittävää henkilöä?   

V: Diakonisesta näkökulmasta on toivottavaa, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan retkille ja leirille.  Osallistujalla on merkittävää, jos seurakunta on paikka, jossa pääsee leirille, vaikka minnekään muualle ei pääsisi.  Samaan aikaan turvallisuusnäkökulma tulee huomioida. Jos leirillä/retkellä olevien riittävää turvallisuutta ei voida taata, leiriä/retkeä ei voida toteuttaa tai kaikkia osallistujia ei voida ottaa mukaan. On ensiarvoisen tärkeää varmistaa leirille osallistujien turvallisuus. Näin ollen kieltäytyminen voi olla mahdollista.  

Jos näyttää siltä, että ohjaajat eivät voi taata kaikkien ilmoittautujien turvallisuutta, olisi ensiksi tärkeää keskustella turvallisuudesta ilmoittautujan kanssa ja selvittää, voidaanko tilanteeseen löytää ratkaisu. Esimerkiksi monivammaiselle henkilölle voi olla mahdollista ottaa mukaan oma avustaja. Kaikin keinoin tulee välttää tilannetta, jossa ilmoittautujalle syntyy kokemus, että hänet on suljettu ulos leiriltä tai retkeltä. 


K: Voiko työntekijä kieltäytyä lähtemästä leirille, jos kokee henkilökunnan määrän riittämättömäksi?   

V: Riittävä ohjaajien määrä leirillä ei ole subjektiiviseen kokemukseen perustuva asia. Ohjaajien määrä pitää pystyä perustelemaan ryhmän kokoon, turvallisuuteen sekä osallistujien ja ohjelman tarpeisiin perustuen. 

RKS 2017 –asiakirjassa todetaan, että rippikoulussa on suositeltavaa olla vähintään yksi aikuinen jokaista alkavaa 10 nuorta kohden. Suurin suositeltu opetusryhmän koko on 25 nuorta. On myös tärkeää huomioida erityistä tukea tarvitsevien nuorten mahdollisesti tarvitsemat avustajat. 
 

K: Missä tilanteessa osallistujan voi poistaa leiriltä esim. vakavien käytöshäiriöiden vuoksi tai toisten turvallisuuden takaamiseksi?   

V: Leireillä, retkillä ja tapahtumissa on turvattava kaikkien osallistujien henkinen, hengellinen, fyysinen ja sosiaalinen turvallisuus, myös osallistujan itsensä. Jos osallistuja vaarantaa oman tai toisten turvallisuuden, on perusteltua pohtia leirin keskeyttämistä. 

On hyvä, että osallistujat saavat tietää jo ennen leiriä millaisia sääntöjä leirillä on. Jos osallistuja ei pysty sitoutumaan yhteisiin sääntöihin, ensin on hyvä keskustella osallistujan ja hänen huoltajansa kanssa. Päätös leirin keskeyttämisestä tehdään aina nuoren huoltajan ja työntekijän esimiehen (kirkkoherran) kanssa. 

Jos leirillä tai tapahtumassa esiintyy väkivaltaa, tapahtumat on käytävä huolellisesti lävitse kaikkien osallistujien kanssa. Alaikäisten osallistujien huoltajille on tiedotettava tapahtuneesta. Tapahtumien kulku ja mahdolliset vammat on syytä kirjata ylös mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja valokuvata vielä tapahtumien ollessa tuoreita. Työntekijän on oltava yhteydessä esimieheen, jotta hänellä on ajankohtainen kuva tilanteesta. Tällöin esimies voi ohjeistaa ja antaa tukea tilanteen purkamisessa sekä valmistautua jatkotoimenpiteisiin ja mahdolliseen kriisiviestintään. Väkivaltatilanteissa on myös syytä muistaa uhrin oikeus tehdä rikosilmoitus sekä työntekijän velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus.  


K: Onko vammaisen osallistujan avustaja myös seurakunnan vastuulla?

V: Seurakunnan tehtävä ja velvollisuus on hankkia avustaja vammaiselle osallistujalle. Avustaja on seurakunnan vastuulla ja toimii ohjaajana leirillä.  


K: Kenen vastuulla alaikäiset lapset ovat perheleirillä?  Entä isovanhempi-lapsenlapsi-leirillä?   

V: Jos lapsi on leirillä läheistensä kanssa, nämä vastaavat lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Leirin työntekijät vastaavat puolestaan leirin, ryhmän, tilojen ja ohjelman turvallisuudesta.

 


 

LOMAKKEET

 

K: Pitääkö myös aikuisilta kysyä kuvaamislupaa ilmoittautumislomakkeessa?

V: Kuvausluvalla ilmoittautuja antaa luvan hänestä otettujen kuvien julkaisemiseen. Sen takia kuvauslupa on tärkeää kysyä kaikilta ilmoittautujilta.

 

K: Kuinka kauan kuvaamislupa ja lupa kuvien käyttämiseen on voimassa?

V: Kuvausluvat muodostavat GDPR-asetuksen tarkoittaman henkilötietorekisterin. Seurakunnan on tärkeää kertoa rekisterin käytöstä tietosuojailmoituksessa, joka on esim. verkkosivuilla. Kuvia on mahdollista käyttää niin kauan, kuin se on perusteltua. Tästä on tärkeää olla maininta tietosuojailmoituksessa.

 

K: Onko alaikäisen ilmoittautumislomakkeessa aina oltava huoltajan allekirjoitus?

V: Huoltaja on vastuussa alaikäisestä lapsesta tai nuoresta. Allekirjoituksella huoltaja vahvistaa sen, että ilmoittautumislomakkeessa annetut tiedot ovat oikein, hän on tietoinen lapsen tai nuoren ilmoittautumisesta ja antaa luvan lapselle tai nuorelle lähteä leirille tai retkelle.

Päivitetty