Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkkomme ja Suomen Vapaakirkon ensimmäiset viralliset neuvottelut käytiin vuosina 1983-1984: Loppukommunikea 1983-1984, Slutkommuniké 1983-1984. Neuvottelun tuloksena kirkot päättivät perustaa säännöllisesti kokoontuvan neuvottelukunnan. Toimikauden 2020-2022 luterilaiset jäsenetLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Neuvottelukunnan tehtävänä on "seurata kirkkojen välisten suhteiden kehitystä ja tehdä tarvittaessa esityksiä kirkkojensa asianomaisille elimille sekä keskustella muista kumpaakin osapuolta kiinnostavista kysymyksistä, esimerkiksi kirkkoja ja uskonnollisia yhdyskuntia koskevasta lainsäädännöstä ja maamme uskonnollisesta tilanteesta. Kumpikin osapuoli saattaa tärkeinä pitämänsä näkökohdat oman kirkkonsa asianomaisten elinten tietoon".
Yhteisissä seminaareissa ja neuvottelukunnan kokouksissa on käsitelty myös opillisia kysymyksiä (kaste, raamattukäsitys, vanhurskauttaminen), mutta pääasiassa aiheet ovat liittyneet käytännön yhteistyökysymyksiin (uskonnonopetus, väestörekisteriasiat, yhteisövero, kirkon ja valtion suhteet, hautausmaat, uskonnonvapauslaki).
Suomen Vapaakirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvottelujen kolme vuosikymmentä: SVK-SELK 30vLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä