Hyppää sisältöön

Kirkon diakoniarahaston logo, jossa teksti Kirkon diakoniarahasto ja violetti risti.

Tue taloudellisessa ahdingossa eläviä lähimmäisiämme

Maassamme on paljon heitä, jotka putoavat yhteiskunnan avustusjärjestelmien ulkopuolelle ja jotka joutuvat ylipääsemättömiin ongelmiin. Kirkon diakoniarahaston tarkoituksena on osana kirkon diakoniatyötä avustaa taloudellisesti ahdingossa olevia henkilöitä Suomessa.

Avustuksen tarkoituksena on auttaa vaikean taloudellisen tilanteen yli. Sen jälkeen avustuksen saaja selviää eteenpäin joko omin voimin tai yhteiskunnan avun turvin ja paikallisseurakunnan työntekijöiden tukemana.

Lahjoitetut varat käytetään seurakunnan työntekijän laatimien hakemusten perusteella. Avustuspäätöksen tekee Kirkon diakoniarahaston hallitus

Kirkon diakoniarahastolle lahjoitettuja varoja on käytetty monenlaisissa talouden kriisitilanteissa

  • Esimerkiksi 1500 euron avustuksella on tuettu pienituloista ikääntynyttä ihmistä, joka on joutunut muuttamaan uuteen kotiin aiemman asunnon homeongelman vuoksi, eikä mitään kodin tavaroita ole voinut ottaa mukaan.
  • Tulipalossa kotinsa menettäneelle lapsiperheelle annettiin 2500 euron avustus, jolla perheeseen pystyttiin hankkimaan pyykkikone, huonekaluja ja vaatteita.
  • Perhettä, jonka yksi lapsista kuoli vaikeaan sairauteen, avustettiin 2000 euron avustuksella. Perheelle oli kertynyt kotitalouden laskuja vaikeasta elämäntilanteesta ja surusta aiheutuneen työkyvyttömyyden seurauksena.

Kaikenkokoisilla lahjoituksilla tehdään merkittävää työtä lähimmäisen auttamiseksi. Jo pienistä lahjoituksista syntyy iso ilo, jolla voidaan tuoda toivoa arjen hankaliin tilanteisiin.

Tule mukaan auttamaan kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa eläviä ihmisiä!

Ohjeet lahjoittamiseen ja keräyslupa

Keräysluvan haltija: Kirkon keskusrahasto

Keräystili: FI15 8000 1100 0602 28

BIC: DABAFIHH

Viesti: toivo

Keräysluvan numero: RA/2020/1364 (keräyslupa on voimassa 4.11.2020 alkaen toistaiseksi)

Ota yhteyttä

asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
ETELÄRANTA 8
00130 Helsinki
Päivitetty