Hyppää sisältöön

Puheenjohtajien neuvosto

Puheenjohtajien neuvostoon kuuluvat arkkipiispa, kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat sekä valiokuntien puheenjohtajat ja valitsijoiden puheenjohtaja. Sihteerinä toimii kirkolliskokouksen pääsihteeri.

Puheenjohtajien neuvoston tehtävänä on
•  tehdä kirkolliskokoukselle ehdotuksia kokoontumispaikkakunnasta, kokoontumisajoista ja muista kirkolliskokouksen työskentelyä koskevista kysymyksistä sekä siitä, mihin valiokuntaan asia lähetetään valmisteltavaksi ja minkä valiokunnan tulee antaa asiasta lausunto ja mahdollisen ylimääräisen valiokunnan asettamisesta.
•  antaa ohjeita kirkolliskokouksen työn järjestelyistä sekä valiokuntien toimialoista ja valiokuntatyöstä, sidonnaisuuksien ilmoittamisesta sekä valiokuntien jäsenten valinnassa noudatettavasta menettelystä.

Puheenjohtajien neuvosto voi antaa ohjeita puheenvuorojen pyytämisestä ja pitämisestä. Se voi määrätyn asian yhteydessä suosittaa, että asiaa täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan niin sanottua nopeatahtista käsittelyä, jolloin puheenvuorot ovat enintään esimerkiksi viiden minuutin mittaisia.

Puheenjohtaja, jäsenet ja sihteeri

arkkipiispa, kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen puheenjohtaja

arkkipiispa

kirkolliskokousedustaja, kirkolliskokouksen 1. varapuheenjohtaja, talousvaliokunta

erikoislääkäri

kirkolliskokousedustaja, kirkolliskokouksen 2. varapuheenjohtaja, talousvaliokunta

maakuntajohtaja, emeritus

Tampereen hiippakunnan piispa, perustevaliokunnan puheenjohtaja, valitsijat

piispa

kirkolliskokousedustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja

hovioikeuden presidentti

kirkolliskokousedustaja, talousvaliokunnan puheenjohtaja, valitsijoiden varapuheenjohtaja

hallintojohtaja

kirkolliskokousedustaja, tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja

johtaja

kirkolliskokousedustaja, perustevaliokunta, kansliavaliokunnan puheenjohtaja

johtava kappalainen

kirkolliskokousedustaja, lakivaliokunta, toimitusvaliokunnan puheenjohtaja

yliopisto-opettaja

kirkolliskokousedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, valitsijat

eläkeläinen, ent. kansanedustaja

kirkolliskok. sihteeri
Hallinto-osasto
Yleishallinto
Eteläranta 8
00130 Helsinki

kirkolliskokouksen pääsihteeri, toimitusvaliokunnan sihteeri, puheenjohtajien neuvoston ja laajennetun puheenjohtajien neuvoston sihteeri

Päivitetty