Hyppää sisältöön

Seurakuntahallinto

Seurakuntahallinnon sivujen materiaali sisältää ohjeita, malleja ja tietoa sovellettavasta lainsäädännöstä. Täällä kerrotaan myös seurakuntavaaleista.

Seurakunnan hallinto perustuu kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen

Tälle sivulle on koottu seurakuntien hallinnossa käytettyjä ohjeita. Ohjeet eivät ole sitovia.

Seurakuntahallinnon kannalta tärkeimpiä säädöksiä ovat kirkkolaki ja kirkkojärjestys.

Kirkkohallituksessa on laadittu mallit hallinnollisista säännöistä seurakuntien käyttöön.

Tapahtumat

null Uusi etu- ja sukunimilaki astui voimaan 1.1.2019

Uusi etu- ja sukunimilaki astui voimaan 1.1.2019

Seurakuntien kannalta uudessa etu- ja sukunimilaissa keskeistä on seurakuntien ja maistraattien vastuunjaon selkiyttäminen. Muutokset vaikuttavat sekä kasteisiin että avioliittoon vihkimisiin.
Julkaistu 2.1.2019

Muutokset lyhyesti:

  • Lapselle voi antaa neljä etunimeä.
  • Sukunimivaihtoehtoja on jatkossa selvästi enemmän.
  • Vieraiden kulttuurien nimikäytännöt otetaan paremmin huomioon.
  • Uuden lain myötä vanhemmilla on kolme kuukautta aikaa ilmoittaa lapsen nimi. 
  • Seurakuntien on tarkastettava nimen lainmukaisuus ja siirrettävä asia tarvittaessa maistraatille. 
  • Vihittävien pitää jatkossa valita sukunimensä jo avioliiton esteiden tutkintavaiheessa.

Etu- ja sukunimilaki (Finlex)

Maistraatin nimiohjeisto nyk. Digi- ja väestötietovirasto: Nimiasiat & Lapsen nimen ilmoittaminen

Takaisin