Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulu on seikkailu, jonka aikana nuori saa eväitä elämäänsä. Yhdessä muiden nuorten ja seurakunnan aikuisten kanssa he pohtivat elämään ja uskoon liittyviä asioita. Useimmiten nuori käy rippikoulun sinä vuonna, kun hän täyttää 15 vuotta.
Rippikoulun voi käydä leiri-, päivä- tai iltarippikouluna. Rippileiri järjestetään tavallisesti leirikeskuksessa jossain päin Suomea. Päivät koostuvat erilaisista työskentelyistä, yhdessä vietetystä ajasta, iltaohjelmasta, hyvästä ruoasta, laulusta ja naurusta. Leirillä nuori pääsee itse tekemään, kokemaan ja pohtimaan.
Papin ja muiden seurakunnan työntekijöiden lisäksi riparilla vastuuta kantavat nuoret isoset, joiden myötä oppiminen on pitkälti vertaisoppimista. Lisäksi useissa rippikouluissa on mukana vapaaehtoisia aikuisia.
Nykyään useat seurakunnat järjestävät myös erilaisia harraste- ja teemarippileirejä, kuten vaellus-, laskettelu- ja purjehdusripareita, musiikki- tai urheilupainotteisia ripareita sekä vihreitä luontoripareita.
Oman seurakunnan riparitarjonnan näet seurakuntasi sivuilta. Seurakuntien lisäksi myös kristilliset järjestöt järjestävät rippikouluja.
Kirkko pyrkii siihen, että kaikki nuoret saisivat parhaan mahdollisen rippikoulukokemuksen. Jokaisella nuorella lähtötilanteesta riippumatta on tasavertainen oikeus käydä rippikoulu.
Rippikoulussa on huomioitava jokaisen oma tapa oppia. Leiririppikoulu on yleisin rippikoulumuoto, mutta se ei sovi kaikille. Pienryhmä voi olla turvallisempi ja oppimisen sekä vuorovaikutuksen kannalta kannalta parempi kuin iso ryhmä.
Esimerkiksi kehitysvammaisille nuorille järjestetään pienryhmärippikouluja, joissa käytetään selkokieltä tai kuvakommunikointia. Samoin järjestetään viittomakielinen rippikoulu heille, joiden äidinkieli on viittomakieli. Joskus paras ratkaisu voi olla yksityisopetus papin kanssa omaan tahtiin nuorelle sopivin opetusmenetelmin.
Ole ajoissa yhteydessä paikallisen seurakunnan rippikoulupappiin oikean riparimuodon löytämiseksi.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä