Hyppää sisältöön

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa lapsesta välitetään

Monet seurakunnat järjestävät aamu- ja iltapäivätoimintaa, jotta eka- ja tokaluokkalaiset eivät joutuisi viettämään pitkiä iltapäiviä koulun jälkeen tai varhaisia aamuja itsekseen. Jotkut seurakunnat järjestävät sitä omakustanteisesti paikkakuntansa koululaisille, mutta suurin osa tätä toimintaa järjestävistä seurakunnista toimii kuntien palveluntuottajina. 

Seurakuntien aamu- ja iltapäivätoimintaa vetävät koulutetut lastenohjaajat tai nuorisotyön ohjaajat. Toiminta perustuu kristilliselle arvopohjalle, ja siinä painotetaan muun muassa lapsesta välittämistä, arjen kristillisyyttä sekä yhteistyötä perheiden kanssa.