Henkilökohtainen palkanosa

Henkilökohtainen palkanosa muodostuu kokemuslisästä ja suorituslisästä. Kokemuslisä ja suorituslisä ovat osa varsinaista palkkaa. Kokemuslisää ja suorituslisää koskevat sopimusmääräykset tulevat voimaan 1.1.2020. Siihen saakka sovelletaan KirVESTES 2017 palkkausmääräyksiä.

Kokemuslisä

Kokemuslisä on euromääräinen lisä, joka perustuu lisään oikeuttavaan palvelusaikaan. Kokemuslisää maksetaan viranhaltijalle/työntekijälle peruspalkan lisäksi viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden palvelusajan perusteella. Kokemuslisän vähimmäismäärät ovat KirVESTES:n liitteen 1 taulukossa 1.1.

Suorituslisä

Viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa euromääräistä suorituslisää viranhaltijan/työntekijän työsuorituksen perusteella. Työnantaja päättää suorituslisän arviointiperusteet sisältävästä järjestelmästä, lisään osoitettavista varoista, suorituslisän euromäärästä ja siitä, kenelle suorituslisää maksetaan.

Suorituslisä on osa kannustavaa palkitsemista ja se perustuu työntekijälle asetettuihin tavoitteisiin ja työnantajan tekemään työsuorituksen arviointiin. Suorituslisän kannustavuus perustuu siihen, että työntekijä voi omalla työsuorituksellaan vaikuttaa työn lopputulokseen ja siten myös omaan palkkatasoonsa. Hyvää työsuoritusta voi esiintyä erilaisissa tehtävissä vaativuustasosta riippumatta.

Suorituslisän arviointiperusteena ovat arviointikriteerit ja suoritustasot. Työnantaja arvioi viranhaltijan/työntekijän työsuoritusta arviointijakson päätyttyä. Arviointijakso on pääsääntöisesti yksi vuosi. Myös vuotta lyhyemmät, kuitenkin vähintään neljän kuukauden pituiset määräaikaiset palvelussuhteet ovat suorituslisäjärjestelmän piirissä. Työntekijälle annetaan palaute arvioinnista. Arviointi ja siitä annettava palaute kohdistuu aina henkilön työsuoritukseen, eikä henkilöön itseensä.

Suorituslisää maksetaan viranhaltijalle /työntekijälle arviointijaksoa seuraavan kalenterivuoden ajan. Määräaikaisessa, kuitenkin vähintään neljän kuukauden pituisessa palvelussuhteessa suorituslisä maksetaan kertasuorituksena.

 

Seurakunnan/seurakuntayhtymän tulee käyttää suorituslisiin vuosittain vähintään 1,1 % yleisen palkkausjärjestelmän piirissä olevan henkilöstön peruspalkkojen yhteismäärästä.

 

Suorituslisä ja kokemuslisä osana yleistä palkkausjärjestelmää. - Ohjeita suorituslisän ja kokemuslisän käyttöön seurakunnissa

KirVESTES 2018-2020, II osa Palkkaus