Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vuorovaikutustaidot – puhumisen, kuuntelemisen ja ristiriitojen ratkaisutaidot ovat ensisijaisen tärkeitä parisuhteessa, mutta myös kaikissa ihmissuhteissa. Vuorovaikutustaidot ovat taitoja, joita voi oppia, ja joissa jokainen voi kehittää itseään.
Omien ajatusten, tunteiden ja toiveiden jakaminen lisää avoimuutta ja luottamusta.
Kuunteleminen on rakkauden teko, jonka eteen kannattaa ponnistella. Toisen kuuntelemisella ilmaiset sitä, että asia on tärkeä. Samalla ilmaiset, että välität kumppanistasi.
Kaikissa parisuhteissa on ajoittaisia erimielisyyksiä. Joskus ristiriidalta tai erimielisyydeltä näyttävä asia voi olla väärinkäsityksen synnyttämä. Siksi on tärkeää tarkistaa kuulemansa, selventää omaa viestiään ja rauhoittaa keskustelutilanne.
Vuorovaikutuksen pulmat ovat yleisin syy hakeutua perheneuvonnan asiakkaaksi. Usein koulutetun ammattilaisen läsnäolo selkeyttää kommunikaatiota, ja ristiriitaa aiheuttava tilanne saadaan käsiteltyä.
Uskottomuus herättää usein voimakkaita tunteita ja tunnereaktioita. On tärkeää, että siihen liittyvistä asioista voi puhua turvallisesti ja rauhassa.
Usein pohditaan, voiko uskottomuuskriisistä selvitä. Kriisin käsittely vie aikaa ja siihen tulee paneutua, mutta uskottomuuskriisistä voi myös selvitä, mikäli molemmat kumppaneista aidosti haluavat ja kykenevät muutokseen ja luomaan uudenlaista suhdetta vanhan, entisen parisuhteen tilalle.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä