Vanhan testamentin apokryfikirjat

Vanhan testamentin heprean- ja arameankielisen kaanonin eli kirjakokoelman ulkopuolelle jäi joukko myöhäisempiä kirjoituksia tai kirjoitusten lisäyksiä. Nämä kirjoitukset sisältyvät Vanhan testamentin kreikankieliseen käännökseen, Septuagintaan, ja ne tulivat myös kristittyjen käyttöön. Katolinen ja ortodoksinen kirkko kutsuvat näitä kirjoja deuterokanonisiksi eli ”toissijaisesti kanonisiksi”. Luterilaisessa kirkossa ja muissa reformaation pohjalta syntyneissä kirkkokunnissa niitä kutsutaan apokryfikirjoiksi. Luther antoi niille raamatunkäännöksessään otsikon ”kirjat, joita ei tule pitää pyhien kirjoitusten vertaisina mutta jotka silti ovat hyödyllisiä ja hyviä lukea”.

Vanhan testamentin apokryfeihin kuuluvat: Tobitin kirja, Juditin kirja, Kreikkalainen Esterin kirja, Ensimmäinen makkabilaiskirja, Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja, Barukin kirja, Jeremian kirje, Danielin kirjan lisäykset, Manassen rukous, Kreikkalainen Esran kirja, Kolmas makkabilaiskirja, Neljäs makkabilaiskirja ja Psalmi 151.