Kirkko työnantajana

Suomen evankelis-luterilainen kirkko työllistää noin 20 000 työntekijää. Kirkon työntekijät työskentelevät yleensä seurakunnissa, seurakuntayhtymissä, tuomiokapituleissa ja Kirkkohallituksessa. Nämä ovat itsenäisiä työnantajaorganisaatioita, joilla on oma hallinto ja ne hoitavat mm. henkilöstönsä rekrytoinnit itsenäisesti.

Kirkossa tehdään monenlaisia töitä. Noin puolet työpaikoista on hengellisen työn tehtäviä, joihin kuuluvat papit, kanttorit, diakoniatyön ja nuoriso- ja lapsityön tehtävät. Kirkossa on lisäksi työntekijöitä mm. hallinnon, toimistotyön, viestinnän, tietohallinnon ja kiinteistönhoidon tehtävissä. 

Kirkon henkilöstön palvelussuhteen ehdoista, kuten palkasta, vuosilomasta ja työajasta sovitaan virka- ja työehtosopimuksella. Kirkko on osa julkista sektoria ja sen palvelussuhteen ehdot ovat vertailukelpoiset valtion ja kunta-alan kanssa.

Kirkko tarjoaa työntekijöilleen sisällöltään merkityksellisiä ja motivoivia työtehtäviä sekä monipuolista ammatillista osaamista tukevaa koulutusta.

Osaan kirkon tehtävistä edellytetään evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä. Tällaisia tehtäviä ovat kaikki kirkon virat, samoin kuin jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin, diakoniaan ja opetukseen liittyvät tehtävät.