Mitä kirkollisverolla saa?

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet maksavat kirkollisveroa valtion- ja kunnallisveron yhteydessä. Kirkollisveroa maksetaan oman asuinkunnan ja -alueen seurakunnalle. Veron suuruus määräytyy seurakunnan tuloveroprosentin mukaan. Seurakunnasta riippuen kirkollisvero on 1-2 prosenttiyksikköä.

Kirkko korvaa valtiolle verojen keräämisestä aiheutuvat kulut. Vuonna 2015 summa oli noin  21 miljoonaa euroa.

Paljonko maksan kirkollisveroa?

Keskiverto ansiotuloja saava luterilaisen kirkon jäsen maksaa kirkollisveroa noin 260 euroa vuodessa. Mikäli kaikki kirkon jäsenet huomioidaan, kirkollisvero-osuuden kesiarvo vuodessa on 222 euroa/jäsen. 

Mikäli olet uusi kirkkoon liittyjä, kirkollisveron maksu käynnistyy vasta liittymistä seuraavana vuonna. 

Kirkollisverotuotot jakautuvat laajasti monien hyödyksi

Seurakuntien ammattitaitoiset työntekijät elävät mukana ihmisen ilossa ja surussa. Kirkollisverotuotolla seurakunnat hoitavat perustyötään. Kirkollisverotuotoista hyötyy seurakuntien eri palvelujen kautta laaja joukko.

Esimerkiksi:

Kirkon jäsenyydellä on merkitystä

Vaikka et itse tällä hetkellä tuntisi tarvitsevasi kirkon tai paikallisen seurakunnan apua, maksamallasi kirkollisverolla on merkitystä. Olet omalta osaltasi mukana tukemassa seurakuntien ruohonjuuritason työtä ihmisten parissa ja ihmisten hyväksi.