Rovasti on kirkollinen arvonimi. Piispa voi myöntää rovastin arvonimen kirkollisessa työssä erityisesti ansioituneelle papille siten, että kirkolliskokouksen toimikautta vastaavan neljän vuoden aikana myönnetään suunnilleen yksi arvonimi kutakin alkavaa kolmeakymmentä hiippakunnan pappia kohden.

Perinteisesti teologian tohtorille ei ole myönnetty rovastin arvonimeä. Arvonimen saajan tulee yleensä olla 50 vuotta täyttänyt. Rovastin arvonimi voidaan myöntää lääninrovastille tai kenttärovastille hänen jäädessään pois kyseisestä tehtävästä. Rovastin vaimoa saatetaan epävirallisesti kutsua ruustinnaksi tai aviomiestä ruustiksi.

Rovasti-sanan takana on latinan praepositus, eteen asetettu.

Lääninrovastin tehtävä on piispan ja tuomiokapitulin apuna valvoa rovastikunnassa esimerkiksi jumalanpalvelusten pitämistä, kirkollisten toimitusten suorittamista, hyvän kirkollisen järjestyksen ylläpitämistä, pappien ja lehtorien viranhoitoa ja elämää sekä kirkollisista asioista annettujen lakien noudattamista. Tuomiokapituli nimittää lääninrovastin neljäksi vuodeksi kerrallaan rovastikunnan seurakuntien kirkkoherroista.

Kenttärovasti on sotilasarvo puolustusvoimien kirkollisessa työssä.

Tuomiorovasti on tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra ja tuomiokapitulin jäsen.

Takaisin sivun alkuun