Mikkelin päivä: Suurin taivasten valtakunnassa on se, joka eniten hölmöilee.  

Matt. 18:1–6 (7–9) 10

Joitakin kuukausia sitten asensin lopulta puhelimeeni Snapchatin, joka on jo pitkään ollut lasteni tärkein viestintäväline ystäviensä kanssa, ja taitaa muutenkin monin paikoin maailmassa juuri teinien ja nuorempienkin lasten suosituin keskinäinen viestintäkanava. Snapchatissa kavereille lähetetään pääosin snäppejä, jotka ovat lyhyitä tilannekuvia tai videoita, usein jollain hauskalla filtterillä käsiteltynä. 

Olen sittemmin lähetellyt omien, sukulaisten ja kavereittenikin lasten kanssa toisillemme erilaisia hölmöileviä snäppejä, mutta olen löytänyt Snapchatista toisenkin kiinnostavan ominaisuuden. Siinä nimittäin on myös maailmankartta, jonka kautta voi siirtyä minne tahansa päin maailmaa ja katsoa millaisia snäppejä ihmiset eri puolilta maailmaa ovat avoimena julkaisseet. 

Monissa snäpeissä näkyy vahvasti paikallisuus. Esimerkiksi Intiassa snäpeissä on usein kuvissa paljon ihmisiä, ja monesti käynnissä on ollut jokin eksoottiselta vaikuttava juhla. Afrikassa ajetaan snäppien perusteella usein autolla ja kuunnellaan kiinnostavaa musiikkia. 

Mutta silloin kun julkisen snäpin on lähettänyt lapsi, näyttävät ne maailmankolkasta huolimatta ihan samalta. Niissä on ihan samanlaista iloa, samoja ilmeitä, samoja poseerauksia ja samoja kiertäviä meemejä. Nämä kuvilla viestivät lapset vaikuttavat puhuvan keskenään ihan samaa kieltä täysin riippumatta siitä, missä maailman kolkassa asuvat. 

Kristillisestä perinteestä nousee ajatus lasten esikuvallisuudesta. Aikuisten maailmassa maiden ja eri taustoista tulevien välit kiristyvät toisinaan tarpeettomasti ihan vain siksi, että otamme omat kulttuuriset symbolimme aivan liian vakavasti. Ehkä lasten kaltaisuus ihanteena voisi tarkoittaa sitäkin, että antaisimme yksinkertaisesti vain enemmän tilaa keskinäiselle hyväntahtoiselle hölmöilylle. 

Lari Lohikoski 
Kirjoittaja on itähelsinkiläinen luonnon ja kulttuurin ystävä, joka tekee töitä viestinnän ja teknologian parissa