Helatorstaina Jeesus astui taivaaseen

Helatorstain toinen nimi on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Sitä vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen.

Raamatun mukaan Jeesus näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän aikana ja opetti seuraajiaan. Sen jälkeen Jeesus astui taivaaseen.

Kristuksen taivaaseen astumisesta kerrotaan evankeliumien lopussa ja Apostolien teoissa. Jeesus siirtyi taivaaseen, mutta on seurakuntansa kanssa Raamatun sanan ja sakramenttien kautta. Hän antoi kristityille tehtäväksi kertoa sanomaa eteenpäin.

"Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille." (Mark. 16:15)

Mistä tulee nimi helatorstai? 

Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin  alkujaan ruotsista lainattu nimi, joka viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan hel.

Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva.

Pakanuuden ajalta periytyvä hela oli kevään juhla, joka ajoittuu kylvökauden alkuun ja sitä vietettiin rukoilemalla hyvää satoa. Etelä-Suomessa sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita. Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi.