Rippi eli synnintunnustus ja synninpäästö

Messun alussa pysähdytään hetkeksi katsomaan taaksepäin. Synnit tunnustetaan ja saadaan anteeksi yhdessä.

Omaa elämää tarkastellessa sieltä erottuvat tehdyt virheet ja erehdykset. Jotkut tekemiset tai tekemättä jättämiset kaduttavat. Synnintunnustuksessa ne puretaan pois mielestä Jumalalle.

Pappi muistuttaa Jumalan lupauksesta: ihminen saa syntinsä anteeksi. Seurakunta ottaa vastaan synninpäästön - anteeksiannon omalle itselle ja koko yhteisölle.

Jeesus sanoo: "Ystäväni, ole rohkealla mielellä, sinun syntisi annetaan anteeksi."

Rippi ei ole vain syntien ja laiminlyöntien katselua, vaan turvautumista Jumalan armoon ja anteeksiantamiseen. Jos syntiä kuvataan taakkana, jota ihminen tai yhteisö kantaa, voidaan anteeksisaamista ja armoa kuvata taakasta vapautumisena. 

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa rippi on osa seurakunnan yhteistä jumalanpalvelusta. Rippi voi tapahtua myös yksityisessä keskustelussa sielunhoitajan kanssa. Ripin vastaanottajalla on aina ehdoton vaitiolovelvollisuus eli rippisalaisuus.