Juhlavuoden logo ja slogan: Oma kieli, oma mieli Vuonna 2007 tulee kuluneeksi 450 vuotta Mikael Agricolan kuolemasta. Agricola oli monitoimimies, joka kirjakielen isänä kehitti suomen kieltä ja kirkollista kirjallisuutta.

Agricolan virret

Virsikirjassamme on kuusi Mikael Agricolan kääntämää tai muokkaamaa virsitekstiä, jotka professori Erkki Tuppurainen esittelee tässä artikkelissa. Artikkeli on laajennettu tekstistä, joka sisältyy Mikkelin hiippakunnan julkaisuun Mikaelin matkassa. Agricola 2007 -juhlavuosi Mikkelin hiippakunnassa.

MIKAEL AGRICOLAN VIRRET

Professori Erkki Tuppurainen

Mikael Agricolan Rucouskiria painettiin vuonna 1544 Tukholmassa. Aikakautensa laajin rukouskirja perustuu Turun hiippakunnan messukirjan Missale Aboensen lisäksi saksan- ja latinankielisiin esikuviin. Useat sen esikuvatekstit on tarkoitettu laulettaviksi. Vasta osa näistä on pantu merkille kirjaa käsittelevissä tutkimuksissa. P. J. I. Kurvinen on nimittänyt kyseisiä lauluosia virsiksi. 'Virsi' on kuitenkin vakiintunut tarkoittamaan lähinnä luterilaisiin virsikirjoihin liitettyjä, yleensä runomittaisia kirkkolauluja. Vain muutamat harvat Agricolan rukouskirjan lauluista kuuluvat näihin. Useimmat luetaan nykyisin 'liturgisten laulujen' joukkoon.

Nykyisessä, vuoden 1986 virsikirjassa mainitaan kuusi Mikael Agricolan kääntämää tai muokkaamaa virsitekstiä. Virsi 112, jonka alkumuotona mainitaan vuoden 1546 tienoilla käsin kirjoitettu Matthias Westhin koodeksi (käsikirjoitusten sidos), esiintyy kuitenkin suomennettuna jo Agricolan rukouskirjassa. Siinä on myös Da pacem -antifonin suomennos, joka on perustana virrelle 586. Virsistä kaksi sisältyy Agricolan Messuun (1549): nykyisen virren 65 ensimmäinen säkeistö sekä Laudamus-hymni, jota lauletaan sekä virtenä 126 että nykyisen messun Kunnia-osaan liittyvänä.

Westhin koodeksissa ja samoilta ajoilta peräisin olevassa käsikirjoituksessa Graduale Tammelense, on useita vastaavia suomennoksia, jotka poikkeavat hieman Agricolan mukaisista. Niihin liittyvät myös sävelmät.

Mikael Agricolaan liittyvät vuoden 1986 virsikirjan virret ja niiden esikuvat

65:1 Oi Jumalan Karitsa O Lamm Gottes, unschuldig
111 Oi Pyhä Henki, Herramme Veni creator spiritus
112 Tule, Pyhä Henki, luoksemme Veni Sancte Spiritus, reple
126 Me kiitämme sinua Laudamus te
320/802 Sinua, Jumala(a) Te Deum laudamus
420 Nyt soikoon taivas kiitostaan Exultet coelum laudibus
550 Oi Kristus, kirkas aamunkoi Christe qui lux est et dies
586 Jumala, meille armossa Da pacem, Domine

Laudamus-hymniä lukuun ottamatta nämä virret tulivat muokattuina mukaan Jacobus Finnon (Jaakko Suomalaisen) vuonna 1583 julkaisemaan virsikirjaan ja yleensä myös myöhempiin suomalaisiin virsikirjoihin. Laudamus taas liitettiin virsikirjaan vuonna 1938.


126 Me kiitämme sinua / Messu: Me kiitämme, me kunnioitamme (Me kijtem sinua)

Agricolan Messu (1549) sisältää messun pysyvien eli ordinarium-laulujen tekstit. Gloriaan liittyy perinteiseen tapaan Laudamus-osuus. Reformaation jälkeen Suomessa jäi pitkäaikaiseen käyttöön neljä messusävelmäsarjaa, joista jokaisessa oli omat sävelmänsä myös Laudamusta varten. Vaikeasti opittava sävelmä tuli kuitenkin pian tavaksi korvata virrellä. Nikolaus Decius oli Saksassa muokannut erään Gloria-sävelmän pohjalta virren Allein Gott in der Höh sei Ehr, joka levisi myös Pohjoismaihin. Sen suomennos Ainoan Jumalan corkeudes mainittiin vuoden 1614 kirkkokäsikirjassa ensisijaisena Laudamuksen vaihtoehtona. Richard Faltin laati vuonna 1889 uuden Laudamus-sävelmän. Siinä muodossa Laudamus otettiin messusävelmistöön ja vuoden 1938 virsikirjan sävelmistöön. Siitä käytettiin pitkään nimitystä ”Hilariuksen kiitosvirsi”. Nykyisin nimityksestä on luovuttu, koska on todettu, että latinankielinen teksti on syntynyt 300-luvulla jo ennen piispa Hilariuksen aikaa.


65 Oi Jumalan Karitsa (O Puhdas Jumala Karitza)

Agricolan Messussa Agnus Dei (Jumalan Karitsa) -laulua seuraa välittömästi O Puhdas Jumala Karitza. Esikuvana on Nikolaus Deciuksen gregoriaanisen Agnus Dei -sävelmän pohjalta muokkaama runomuotoinen säkeistö O Lamm Gottes unschuldig. Virsi oli yleistynyt Saksassa ja sisältyi ruotsinnettuna sekä nuotein varustettuina ruotsalaiseen Högin käsikirjoitukseen, joka on peräisin mahdollisesti vuodelta 1541. Jacobus Finno lisäsi virsikirjassaan siihen kaksi säkeistöä. Virsi on säilynyt Suomessa tässä muodossa ja liitetty myöhemmin kärsimysajan virsiin.


320 Sinua, Jumalaa, kansasi kumartaa / 802 Sinua, Jumala, me ylistämme
(Kijttekem Jumala, mö tunnustamma hende herraxi)

Agricolan rukouskirjan raamatulliseen osastoon kuuluu muutamia Vanhan testamentin kiitosvirsiä. Niiden joukossa on myös Te Deum laudamus, vaikkei sen teksti olekaan Raamatusta. Laulu kuuluu varhaisiin kristillisiin hymneihin. Sen on sepittänyt mahdollisesti Nicetas Remesianalainen (k. 414), mutta se liitettiin pitkään Milanon piispan Ambrosiuksen nimeen (Hymnus Ambrosianus). Siitä puuttuvat muutamat myöhemmille hymneille tyypilliset piirteet: tekstin jakautuminen neli- tai viisisäkeisiksi säkeistöiksi sekä loppusointu. Sen sijaan teksti jakautuu psalmilaulun tapaan säepareiksi. Hymniä onkin laulettu antifonisesti eli kahden laulajaryhmän vuorotteluna.

Te Deum tuli ruotsinnettuna mukaan Olavus Petrin Swenske Songer -virsikirjaan (1536). Agricolan rukouskirjan lisäksi se esiintyy perinteisine sävelmineen ruotsin- ja suomenkielisenä yleisesti 1500- ja 1600-lukujen nuottikäsikirjoituksissa.

Martin Luther muokkasi Te Deumin runomuotoon. Sen mukainen versio esiintyy perinteisen ohella suomalaisissa käsikirjoituksissa jo 1500-luvulla sekä ruotsiksi että suomeksi. Vuoden 1695 ruotsalaiseen ja vuoden 1701 suomalaiseen virsikirjaan otettiin mukaan hymnin molemmat muodot.

Te Deumia on perinteisesti laulettu aamun rukoushetkissä. Sillä on ollut erityinen asema valtiollisissa juhlajumalanpalveluksissa. Se on juhlistanut Turun akatemian, nykyisen Helsingin yliopiston vihkiäisiä 1640, Upsalassa 1701 venäläisistä Narvassa saatua voittoa ja valtiopäivien avajaisia 1900-luvulla. Vuoden 1986 virsikirjassa on tämän Lutherin version lisäksi myöhempi vapaa mukailu (321 Sinua, Jumala, kansasi tunnustaa). Virsikirjan liturgiseen liitteeseen on otettu myös Agricolan käännöksen kaltainen muoto (802 Sinua, Jumala, me ylistämme).


111 Oi Pyhä Henki, Herramme (Tvle Loija, pyhe hengi)

Veni, Creator Spiritus on tunnetuimpia keskiaikaisia hymnejä. Tekstin kirjoittajaksi on tarjottu monia kirkkohistoriasta tunnettuja henkilöitä. Nykyään arvellaan, että kirjoittaja on saksalaisen Mainzin arkkipiispana toiminut Hrabanus Maurus (n. 776–856). Hymnillä on ollut erityinen sijansa pappien ja piispojen virkaanvihkimisissä.

Hymni kuului niihin, jotka Martin Luther käänsi saksaksi. Useimmat niistä käännettiin pian myös ruotsiksi. Veni, Creator Spiritus -suomennos sisältyy Mikael Agricolan rukouskirjaan ja esiintyy sävelmineen myös Westhin koodeksissa. Suomennosta on muokkailtu myöhemmissä virsikirjoissa. Jacobus Finno näyttää ottaneen vaikutteita myös Lutherin ja Olavus Petrin käännöksistä. Muun muassa Jesajan kirjaan (11:2) viittaavan Pyhän Hengen "seitsenkertaisen" lahjan hän korvasi ilmauksella "runsas lahjain antaja". Hän säilytti Pyhää Henkeä kuvaavan ilmauksen "Herran oikean [käden] sormi", joka nykyään ei enää ole mukana. Hymnien yleiseen tapaan nykyinenkin virsi päättyy Gloria Patri -säkeistöön, Kolminaisuuden ylistykseen.

Hemminki Maskulainen lisäsi virsikirjaansa (1605) tämän hymnin jälkeen nykyisen virren 115 (Oi Luoja, lohduttajamme). Otsikkona oli "Se sama vähän toisin". Hemmingin varsin vapaa versio tuli nähtävästi hyvin suosituksi. Varmaan siksi siihen liittynyt saksalaisperäinen, Tanskan kautta kulkeutunut, alun perin maallinen sävelmä liitettiin vuoden 1701 virsikirjan sävelmistössä Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja (1702) myös perinteiseen hymnitekstiin. Vuoden 1886 virsikirjan yhteydessä alkuperäinen sävelmä palautettiin. Sen nykyinen muoto on lähellä Lutherin aikana vakiintunutta, eli keskiajan verraten vapaasta rytmiikasta on siirrytty säännölliseen sykkeeseen.


550 Oi Kristus, kirkas aamun koi (Christus se paijste ja peijue on)

Agricolan rukouskirjan suomennoksiin kuuluu myös paastonajan kompletorion (myöhäisen iltarukouksen) suositun hymnin Christe, qui lux es et dies käännös, "Hijmnus ja kijtoswirsi Echtona". Se on mukana myös Westhin koodeksissa. Suomessa tekstiin on liittynyt myöhäiskeskiaikainen sävelmä, jonka sijasta mm. suomenruotsalaisessa virsikirjassa on toinen, vanhempi.

Hymniin syntyi 1500-luvulla useita saksankielisiä käännöksiä. Jacobus Finno mukaili virsikirjaansa Agricolan kääntämän hymnin sekä lisäsi myös toisen version, joka alkoi sanoin Christe päiuä on kädesäs. Ainoastaan Agricolan mukainen teksti säilyi vuodesta 1886 alkaen, kuitenkin yhdellä säkeistöllä lyhennettynä. Jacobuksen kieliasun mukainen rukous "O Herra sitä tietele, ett piru meit tacto wietellä" on korvattu dogmaattisemmilla ajatuksilla.


420 Nyt soikoon taivas kiitostaan (Exultet coelum laudibus)

Suomesta on tavattu useita 1500-luvun käsikirjoituksia, joissa on latinankielinen hymni Exultet coelum laudibus. Samoilla sanoilla alkaa ympäri Eurooppaa tunnettu hymni, josta suomalainen versio kuitenkin poikkeaa huomattavasti. Tekstiä on laajennettu, ja siihen on tehty reformaation näkemysten mukaisia muutoksia. Se löytyi 1960-luvulla myös Rymättylän seurakunnan kirkonarkistosta, kirjoitettuna painetun psalttarin tyhjälle sivulle. Mikael Agricola on nähtävästi käyttänyt kyseistä kirjaa, ja vuonna 1556 tehdyn merkinnän mukaan hymnin teksti on Agricolan korjaama. Suomalaiset tutkijat ovat pitäneet todennäköisenä, että Agricola on tehnyt muitakin vastaavia muutoksia latinankielisiin hymneihin, joita Suomessa vielä pitkään laulettiin.

Jacobus Finno suomensi kuitenkin virsikirjaansa hymnin toisen, ruotsinkielisen muunnoksen, jonka oli laatinut Ruotsin uskonpuhdistaja Olavus Petri. Jacobuksen käännös säilyi suomalaisissa virsikirjoissa vuoden 1886 virsikirjaan saakka. Nähtävästi Rymättylän löydön ansiosta hymni palautettiin vuoden 1986 virsikirjaan, nyt Agricolan muodossa. Melko vapaan suomennoksen tekivät Anna-Maija Raittila ja Taisto Nieminen. Keskiaikainen hymnisävelmä palasi sekin, tosin kolmijakoisena, jollaisena se esiintyi jo 1600-luvun alun suomalaisissa nuottikäsikirjoituksissa. Koska perinteistä sävelmää oli seurakuntien lausunnoissa oudoksuttu, se sai rinnalleen 1700-luvun englantilaisen pääsiäisvirren (1986:70) sävelmän.

Agricolan uudistama hymni oli tarkoitettu laulettavaksi apostolien päivien vespereissä. Koska se perustuu lähetyskäskyyn, jonka Jeesus antoi juuri ennen taivaaseen astumistaan, sille on sopiva paikka myös helatorstain jumalanpalveluksessa.


112 Tule, Pyhä Henki, luoksemme (Tule pyhe hengi, Herra Jumala, teute minun sydhemen)

Yksi Agricolan helluntairukouksista alkaa laajalti tunnetulla antifonitekstillä, joka sisältyy latinankielisenä Turun hiippakunnan keskiaikaiseen messukirjaan Missale Aboense (1488). Westhin koodeksissa toinen käännös O Pyhä Hengi tule täyttämän mainitaan saarnan edellä laulettavana, ja siihen liittyi myös sävelmä. Agricolan käännös näyttää olevan lähempänä latinankielistä esikuvaa. Antifoni esiintyi säännöllisesti sävelmäkäsikirjoituksissa ja vakiintui vapaarytmisyydestään huolimatta virsikirjojen virreksi.

Helluntaiaaton vesperin antifoni lienee syntynyt 1000-luvulla. Antifoni sai Ruotsissa ja Suomessa tärkeän aseman jo keskiajalla. Missale Aboensessa (1488) se mainitaan ensimmäisen helluntaipäivän messun graduaalina eli päivän tekstien välissä laulettavana lauluna. Latinankielisen tekstin Veni Sancte Spiritus, reple tuorum ruotsinnos tunnetaan vuonna 1543 painetusta, epätäydellisenä säilyneestä virsikirjasta. Westhin koodeksissa samoin kuin vuoden 1614 kirkkokäsikirjassa se sijoitettiin laulettavaksi messussa saarnan edellä. Antifoni sai Maskun Hemmingin virsikirjassa (1605) uuden, runomittaisen suomennoksen. Viipurin piispan Olaus Elimaeuksen virsikirjaan (1621) ja lopulta vuoden 1701 virsikirjaan otettiin kuitenkin käsikirjan muoto, joka on sittemmin säilynyt muokattuna.

Luther laati antifonin pohjalta virren, joka tuli Maskun Hemmingin virsikirjaan ja jonka teksti on uudelleen muotoiltuna virressä 114 (Oi Pyhä Henki, Jumala).

Antifoni on usein sekoitettu suosittuun helluntain sekvenssiin Veni Sancte Spiritus, et emitte, joka esiintyy suomennettuna myöhemmissä 1500- ja 1600-lukujen käsikirjoituksissa. Kyseisen sekvenssin teksti on käytössä rukouksena: "Tule Pyhä Henki, laskeudu taivaasta".


586 Jumala, meille armossa (Anna rauha Herra meiden eliaijkanam)

Da pacem Domine -antifoniin, johon Agricolalla liittyy ohje "Esiwallan edheste", jatkona on usein ollut Tua est potentia -responsorio (Sinun on woijma ja waldacunda). Sama yhdistelmä esiintyy myös Westhin koodeksissa. Siinä on kolmantena osiona Lutherin saksaksi muokkaaman virren Verleih uns Frieden gnädiglich käännös. Jacobus Finnon virsikirjassa ja vielä vuoden 1701 virsikirjassa oli kaksi näistä aineksista laajentunutta virttä, ja nykyinen virsi 586 on niiden yhdistelmä. Vuoden 1614 kirkkokäsikirjassa virsistä toisen ensimmäinen säkeistö oli mukana messun päätösvirtenä, ja sen jatkoksi liitettiin kuninkaalle osoitettu, saksalaisen esikuvan mukainen vapaarytminen säkeistö. ”Rauhanvirttä” on viime vuosikymmeninä laulettu usein, varsinkin isänmaallissävyisissä hartaustilaisuuksissa.



Kirjallisuutta

Gummerus, Jaakko 1955, Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Toimituksia XLIV. Helsinki.
Kurvinen, P. J. I. 1929, Suomen virsirunouden alkuvaiheet v:een 1640. Helsinki.
Parvio, Martti 1982, Hymni De Apostolis ja Mikael Agricola, Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Vuosikirja 72, Saarijärvi, 25–34.
Schalin, Olav D. 1946–1947, Kulthistoriska studier till belysande av reformationens genomförande i Finland, I–II, Helsingfors.
Tuppurainen, Erkki: Da pacem Domine – "rauhanvirsi" 1500-luvun käsikirjoituksissa ja virsikirjoissa. Ain’ veisatkaam’ Herrall’. Vanha virsikirja 300 vuotta. Hymnologian ja liturgiikan seuran vuosikirja 2002 (toim. Reijo Pajamo), Helsinki 2003. 133–138

Graduale Tammelense: http://bibbild.abo.fi/Tammela/graduale/
Agricolan messu sovitettuna kahteen Agricolan ajan messusävelmäsarjaan.
Suomalaisten 1600-luvun nuottikäsikirjoitusten sävelmät: http://www2.siba.fi/virtuaalikatedraali/vanhatvirret/


Ev. lut. kirkon vaakuna: keltainen risti punaisella pohjalla

Sivuston sisällöstä vastaa Kirkkohallitus / Agricola 2007 -juhlavuoden työryhmä, Minna Latsa, puh. (09) 1802 340, sähköposti: etunimi.sukunimi - AT - evl.fi.