Jos epäilet itse joutuneesi tai jonkun läheisesi joutuneen tekemisiin epäterveen uskonnollisuuden kanssa, älä eristäydy tai juutu ahdistukseen. Asioita ja kokemuksia voi käsitellä ja niistä voidaan päästä eteenpäin. Jo asioiden pohtiminen toisen ihmisen kanssa auttaa: jaa kokemuksia ja pelkoja luotettavien ihmisten kanssa.
Tarvittaessa voit hakea ammatillisempaa apua esimerkiksi Uskontojen uhrit ry:stä, psykoterapeutilta, lääkäriltä tai luterilaisen kirkon seurakuntien työntekijöiltä kuten papeilta ja diakoniatyöntekijöiltä, nuorisotyönohjaajilta tai perheneuvojilta.
Usko ja uskonnollinen yhteisö antavat parhaimmillaan ihmisen elämään tukea ja turvaa. Moni etsijä on mutkikkaiden polkujen päästä löytänyt paikan, joka tuntuu kodilta.
Sekä perinteisten kirkkojen että muiden uskontokuntien sisällä on aina esiintynyt myös epätervettä uskonnollisuutta. Myös meillä luterilaisilla on jatkuva vastuu tarkkailla kirkkomme kehitystä, jotta siellä voitaisiin kokea Jumalan avaraa rakkautta.
Toisen vakaumuksen kunnioittaminen ei ole sama asia kuin hyväuskoisuus. On tärkeää, että uskonnoista nähdään sekä hyvät että huonot puolet.
Terve uskonnollisuus on yksilön hyvinvoinnin tuki, epäterve uskonnollisuus sen este. Epäterveessä yhteisössä vallitsevat vieraannuttavat käsitykset ja alistavat rakenteet. Lue lisää uskonnollisen liikkeen arvioinnista sekä siitä, miten sinuun yritetään vaikuttaa allaolevista linkeistä.
Uskontojen uhrien tuki (UUT) ry tukee uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneita ja näiden läheisiä.