Usko on luottavaista turvautumista johonkin, mitä ei voi nähdä. Kristinusko voidaan nähdä syvänä luottamuksena siihen, minkä varaan ihminen elämänsä viime kädessä rakentaa. Tämä luottamus on uskoa elävään Jumalaan.
Usko ei kuitenkaan haparoi hämärässä. Jumala on ilmoittanut itsestään, jotta voimme elää uskossa häneen. Hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti.
Jumala asettui ihmisen osaan lähettämällä Poikansa maailmaan. Tapahtumasta ovat kertoneet ihmiset, jotka itse olivat läsnä. Nämä kertomukset löytyvät Raamatusta, joka on keskeisin lähde, kun etsimme tietoa Jumalasta.
Jumalaa ei voi kuitenkaan rajoittaa inhimillisiin sanoihin ja mielikuviin. Jumala on suurempi kuin ajatuksemme. On mahdotonta täysin kuvata ja ymmärtää Jumalaa, johon uskomme.
Kristinuskon historian ensimmäisistä vuosisadoista lähtien tätä mysteeriä, salaisuutta, on yritetty kuvata puhumalla Jumalasta kolmena ”persoonana”. Perinteisesti puhumme Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tällä tavoin voi selventää, kuinka Jumala toimii suhteessa maailmaan, ja mitä tämä ihmiselle tarkoittaa.
Näissä eri ilmenemismuodoissa näemme kuitenkin yhden ja saman Jumalan, joka on itsensä antava rakkaus.
Usko Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä on muotoiltu kirkon uskontunnustukseksi. Siinä Jumalan tunnustaminen ja hänen pelastustekojensa ylistys nivoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Apostolista ja Nikean uskontunnustusta on käytetty jumalanpalveluksessa kristinuskon ensimmäisistä vuosisadoista lähtien.