Jumalanpalvelus elää ja muuttuu ajassa
Erityisjumalanpalveluksia ovat esimerkiksi kirkkovuoden juhla-aikojen jumalanpalvelukset, koulujumalanpalvelukset, pop- ja metallimessut, tuomasmessut sekä lasten- ja nuorten jumalanpalvelukset.
Lasten ja nuorten jumalanpalvelukset
- Perhemessu on lapsiperheille tarkoitettu jumalanpalvelus. Muita lapsille ja perheille tarkoitettuja jumalanpalveluksia ovat esimerkiksi Mukulamessu, Meidän messu ja Junnumessu.
- Suosituimpia erityisjumalanpalveluksia ovat koulujumalanpalvelukset, jotka ovat osa seurakuntien ja koulun välistä yhteistyötä. Niitä vietetään useimmiten lukuvuoden alussa, adventtina, jouluna, pääsiäisenä ja lukuvuoden lopussa.
- Nuorten jumalanpalveluksiin kuuluu usein virsien lisäksi gospelmusiikkia. Jumalanpalvelus toteutetaan rennommalla otteella, ja saarna on lyhyt. Nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa esimerkiksi musiikkia ja esirukouksia.
Muita erityisjumalanpalveluksia
- Joulun ja pääsiäisen erityisjumalanpalveluksia ovat esimerkiksi adventtivesper eli iltarukoushetki, jouluaamun jumalanpalvelus, uudenvuodenaaton yöpalvelus, tuhkakeskiviikon messu sekä Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki.
- Tuomasmessussa korostuvat rukous ja musiikki. Messuun kuuluu vaihtelevaa musiikkia, ehtoollinen sekä mahdollisuus ripittäytymiseen tai öljyllä voiteluun. Voitelu tarkoittaa, että rukouspalvelun aikana pappi voi piirtää seurakuntalaisen otsaan ristinmerkin oliiviöljyllä rukoillessaan tämän puolesta.
- Kirjailija Anna-Mari Kaskisen ja muusikko Pekka Simojoen yhteistyönä on syntynyt monia uusia jumalanpalveluksia.
- Afrikkalaisessa gospelmessussa on rytmikästä ja mukaansatempaavaa musiikkia, mutta sen rakenne on sama kuin perinteisessä messussa.
- Hiljaisuuden messu voidaan puolestaan toteuttaa kokonaan ilman musiikkia.
- Pop- ja metallimessut ovat tuoreimpia erityisjumalanpalveluksia. Pop-messu etenee perhemessun tapaan, ja musiikista vastaa bändi sekä popkuoro. Metallimessu on vaihtoehto raskaamman musiikin ystäville. Messun musiikki ja virret on sovitettu hevimusiikiksi. Jumalaa voi ylistää myös nykymusiikin kielellä.
- Erityisjumalanpalveluksia vietetään myös kansallisina juhlapäivinä: itsenäisyyspäivänä tai esimerkiksi silloin, kun uusi kirkko vihitään käyttöön. Suomessa on tapana avata ja päättää valtiopäivät eli eduskunnan vuotuinen työjakso ekumeenisella jumalanpalveluksella.
Muualla verkossa