Työelämä | |
Työttömyys laajeni Suomessa räjähdysmäisesti 1990-luvun alkupuolella. Kolmen prosentin työttömyys kasvoi muutamassa vuodessa yli 16 prosentin työttömyydeksi. Kansantaloudellisen ongelman lisäksi työttömyys on hankaloittanut monien ihmisten toimeentuloa ja aiheuttanut psyykkisiäkin ongelmia.
Työttömyydellä on monia muotoja. Joillekin se on ohimenevä elämänvaihe, toiset joutuvat yhtäjaksoisesti yli vuoden kestävän pitkäaikaistyöttömyyden kouriin. Yksi vakavista työttömyyden lajeista on nuorten työttömyys.
Kirkko tarttui työttömyyden haasteeseen erityisesti laman aikana, jolloin suurtyöttömyys syntyi. Kirkko pyrkii auttamaan työtöntä selviytymään mahdollisimman vähin ongelmin työttömyydestä. Käytännössä tämä tarkoittaa seurakuntien yhdessä paikallisten työttömien yhdistysten kanssa järjestämiä työttömien ruokailuita, kerhoja, retkiä ja muuta toimintaa.
Seurakunnat tarjoavat kohtaamispaikkoja, joissa työttömät voivat tavata toisiaan ja saada siten myös vertaistukea. Lisäksi seurakuntien papit ja erityisesti diakoniatyöntekijät ovat valmiita keskustelemaan ja etsimään ratkaisukeinoja työttämyyden mukanaan tuomiin ongelmiin.