Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Etusivu Ajankohtaista Uutiset Itkusta iloon tukee surutyötä Tampereen seurakunnissa
 
 

Itkusta iloon tukee surutyötä Tampereen seurakunnissa

Uutinen julkaistu 12.10.2009 Klo 11:37
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Pelkkä siunaustilaisuuden järjestäminen ei ole Tampereen seurakuntien mielestä riittävä tuki omaisensa menettäneille. Tampereella on käynnistetty Itkusta iloon – seurakunta surutyön tukena -projekti, jossa etsitään yksilöllisempiä tapoja auttaa surevia.

Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Olli Hallikaisen mukaan tuen tarjoaminen alkaa siitä, kun seurakuntalainen ilmoittaa läheisensä kuolemasta. Ongelmallista on, että omaisen täytyy olla yhteydessä niin moneen eri tahoon, kuten hautauspalveluihin, seurakuntatoimistoon, pappiin ja kanttoriin.

”Eri työalat eivät välttämättä tiedä toistensa tekemisistä. Selvitämme, miten voisimme olla saumattomammin seurakuntalaisten tukena”, Hallikainen sanoo.

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen

Tampereella on pohdittu, miten vainajan omaista voitaisiin tukea tämän omista tarpeista lähtien jopa vuoden ajan.

”Ei pidä olla standarditapaa surussa tukemiseen, vaan on toimittava sen mukaan, mitä seurakuntalainen tuntuu kirkolta odottavan. Suruprosessit ovat tapauskohtaisia. Keskeinen voimavaramme on kirkon uskon ydin”, miettii Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Timo Takala.

Tampereen seurakunnissa on järjestetty jo kauan sururyhmiä. Nyt omaisia haluttaisiin kutsua niihin aiempaa henkilökohtaisemmin. Myös muita surussa tukemisen tapoja on tarkoitus kehittää palautteen pohjalta.

Yhtenä tärkeänä osana suruprosessiin kuuluu vainajan muistelu kynttilöineen ja kukkineen. Lähestyvän pyhäinpäivän jumalanpalvelukset tarjoavat yhden muistelumahdollisuuden. Tampereen kirkoissa on tapana lukea pyhäinpäivänä vuoden aikana pois nukkuneiden nimet.

”Pyhäinpäivä on kollektiivinen ajankohta, jolloin on luontevaa muistella vainajaa. Sureva huomaa, ettei hän ole ainoa omaisensa menettänyt”, Hallikainen sanoo.

Kirkon jäsenyyttä halutaan vahvistaa

Tampereen seurakuntien surutyöprojekti on osa kirkon laajempaa tutkimus- ja kehityshanketta. Kirkosta eroamisen lisäännyttyä seurakunnissa on jouduttu miettimään, mikä saisi jäsenet pitämään kirkkoon kuulumista tärkeänä. Hautaan siunaamisten määrä tulee voimakkaasti kasvamaan. Tällä hetkellä kirkko siunaa 96 prosenttia vainajista. 

Aspectum Oy:n toteuttamaan hankkeeseen Seurakuntalainen kumppanina – muutosmatka merkitykselliseen jäsenyyteen sisällytettiin kolme pilottiprojektia, joista tamperelaisten hanke on yksi. Espoon Olarin seurakunnassa puolestaan on kehitetty tapoja, jotka auttavat alueelle muuttavaa löytämään uuden kotiseurakuntansa palvelut. Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan projektissa on haettu keinoja vahvistaa rippikoulun käyneiden seurakuntaidentiteettiä.

Hanke alkoi tutkimusvaiheella, jossa selvitettiin valtakunnallisesti 53 seurakunnan työntekijöiden asenteita ja jäsenyyden vahvistamisen osaamista. Pääpaino oli löytää uusia toimintamuotoja ihmisen elinkaaren eri vaiheisiin. 

Uutisen liitteet
Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.