Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kirkon jäsenmäärä laski - Tutkimus kirkosta eroamisen syistä valmistunut
 
 

Kirkon jäsenmäärä laski - Tutkimus kirkosta eroamisen syistä valmistunut

Uutinen julkaistu 21.2.2006 Klo 12:24
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Vuoden 2005 lopussa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 83,1 % suomalaisista eli yhteensä 4 366 255 henkeä. Vuotta aiemmin kirkkoon kuuluvia oli 83,6 %. Kirkkoon kuuluvien määrä väheni siten yhden keskisuuren seurakunnan jäsenmäärän verran: vuonna 2005 kirkkoon kuului 13 256 henkeä vähemmän kuin vuonna 2004.

Vuonna 2005 Suomessa syntyneistä lapsista luterilaisen kirkon jäseniksi kastettiin ennakkotietojen mukaan 85,7 % eli yhteensä 49 443 lasta. Kastettujen osuus laski edellisestä vuodesta 0,3 prosenttiyksikköä. Vuonna 2005 kirkon jäsenistä kuoli 41 066.

Kirkosta erosi vuonna 2005 kaikkiaan 33 043 henkeä. Määrä vastaa 0,8 % kirkon jäsenistä. Edellinen lähes yhtä korkea luku on vuodelta 1992, jolloin kirkosta erosi 30 710 henkeä. Kirkkoon liittyneiden määrä puolestaan kasvoi edellisestä vuodesta hieman (+2 %) ja oli 9 559 henkeä.

Suhteellisesti eniten kirkosta erotaan Helsingin, Espoon ja Tampereen hiippakuntien alueella ja vähiten Porvoon ja Lapuan hiippakunnissa. Kirkosta eroaminen lisääntyi vuonna 2005 suurista kaupungeista eniten Kuopiossa (+61 %), Oulussa (+59 %) ja Vaasassa (+52 %). Osittain samoissa kaupungeissa myös kirkkoon liittyminen lisääntyi eniten. Kirkkoon liittyneiden määrä lisääntyi erityisesti Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa (+51 %), Oulussa (+26 %), Kuopiossa (+11 %) ja Vaasassa (+10 %). Myös Helsingissä liittyminen kasvoi (+ 6 %).

Enemmistö, noin 70 prosenttia, kirkosta eroajista on 20–39-vuotiaita nuoria aikuisia. Kirkosta eronneista miehiä oli yli puolet eli 57 %, kun taas kirkkoon liittyneistä naiset muodostivat hienoisen enemmistön (52 %).

Yhtenä syynä kirkosta eroamisen lisääntymiseen on pidetty vuonna 2003 voimaan tullutta uutta uskonnonvapauslakia, joka teki kirkosta eroamiskäytännön helpommaksi. Kirkosta on tämän jälkeen eronnut vuosittain 0,6-0,8 % kirkon jäsenistä.

Nuoret aikuiset eroavat merkityksettömyyden, vanhemmat pettymysten takia

Kirkosta eroamisen taustalla on monenlaisia syitä. Yleisimmin kirkosta erotaan siksi, ettei kirkolla koeta olevan henkilökohtaisesti riittävästi merkitystä. Nuorten aikuisten – joita eroajista on enemmistö – keskuudessa kyse ei ensi sijassa ole siitä, että kirkosta olisi kielteinen kuva tai kirkkoon oltaisiin pettyneitä. Enemmistöllä kirkosta eronneista nuorista aikuisista on myönteinen tai neutraali kuva kirkosta.

Kahdelle kolmesta kirkosta eronneesta nuoresta aikuisesta uskolla ei ole mitään tai juuri mitään merkitystä. Myös heillä kirkosta eroaminen vaatii kuitenkin usein jonkin ulkoisen kimmokkeen kuten ärtymyksen kirkon kannanottoon. Vanhemmilla ihmisillä kirkosta eroamisen taustalla on usein henkilökohtaisia pettymyksiä. Taloudellisten syiden ja kirkollisveron merkitys kirkosta eroamisen syynä on lamavuosien jälkeen vähentynyt.

Kirkosta eroamisen taustat käyvät ilmi dosentti Kati Niemelän tutkimuksesta "Vieraantunut vai pettynyt? Kirkosta eroamisen syyt Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa". Tutkimus pohjautuu yli 500 kirkosta eronneen kirjoittamaan kirjeeseen ja laajoihin tilastollisiin tutkimusaineistoihin. Niemelä työskentelee Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana.

"Nuorten aikuisten ajatusmaailma on individualistisen vaativa. Heille ei riitä jäsenyyden perusteeksi se, että jokin on esimerkiksi yhteiskunnallisesti tai kulttuurisesti merkityksellistä tai yleinen tapa vaan asiat täytyy kokea henkilökohtaisesti tärkeiksi. Kirkolle nuoret aikuiset ovat positiivinen haaste. He eivät torju kirkkoa ja kristinuskoa ehdottomasti, mutta arvioivat sitä tarkasti ja odottavat sekä älyllistä että hengellistä merkitystä ja syvyyttä", arvioi Kati Niemelä.

Odotukset ristiriitaisia

Kirkosta eroaa myös voimakkaasti uskonnollisia ja uskoa tärkeänä pitäviä, jotka eivät koe löytävänsä paikkaa kirkosta ja jotka kaipaavat toisenlaista uskonnollista yhteisöä. Heitä on kirkosta eronneista noin joka kymmenes. Kirkosta eroaa siis sekä voimakkaasti uskonnollisia ja uskoa tärkeänä pitäviä, jotka eivät löydä mielekästä paikkaa kirkosta, että sellaisia, jotka eivät katso uskovansa riittävästi kokeakseen jäsenyyden mielekkääksi.

Lisäksi kirkosta erotaan usein sen vuoksi, että kirkko koetaan liian suvaitsemattomaksi, konservatiiviseksi ja epätasa-arvoiseksi. Vastaavasti kirkosta erotaan – tosin määrällisesti selvästi harvemmin – myös siksi, että kirkko koetaan liian liberaaliksi, sallivaksi ja liiaksi ajan henkeä myötäileväksi.

Niemelän tutkimuksen perusteella yhä useammalle kirkosta eroaminen on protesti ja kannanotto kirkon päätöksentekoa tai linjavalintoja kohtaan – käytännössä usein yksittäisten työntekijöiden linjauksia kohtaan. Erityisesti kirkosta eroamisella protestoidaan kirkon homoseksuaaleihin suhtautumista tai naispappeuteen liittyviä kysymyksiä.

"Toiset odottavat kirkolta selkeitä ja vahvasti perinteessä pysyviä kannanottoja. Toiset puolestaan odottavat kirkolta aikaan mukautumista ja suvaitsevaisuutta. Toiset odottavat Raamatun kirjaimellista tulkintaa, toiset puolestaan ennen kaikkea Raamatun lähimmäisenrakkauden korostamista. Molemmin tavoin tulkitsevilla on taipumus nähdä toinen ääripää epäraamatullisena", Kati Niemelä toteaa.

Kirkolta odotetaan palveluasennetta

Kirkon toiminnassa on paljon henkilökohtaisesti hyvin merkityksellisiä tilanteita, joihin kohdistuu suuria odotuksia ja joissa mahdolliset pettymykset ovat sitä suurempia. Kirkosta eronneista noin joka viides on pettynyt kirkkoon henkilökohtaisesti merkityksellisessä tilanteessa. Nämä pettymykset liittyvät usein kirkollisiin toimituksiin, erityisesti omaisen siunaustilaisuuteen ja myös hautausmaiden ylläpitoon. Mukana on myös kirkkoon työnantajana pettyneitä ja kirkolta apua toivoneita, mutta sitä vaille jääneitä. Monelle pettyneelle eroaminen kirkosta on ollut henkilökohtaisesti hyvin vaikeaa ja raskasta. Moni korostaakin eronneensa nimenomaan kirkosta ja paikallisseurakunnasta, ei Jumalasta eikä uskosta.

"Pettymykset osoittavat seurakuntalaisilla olevan usein ensisijassa varsin yleisinhimillisiä odotuksia kirkkoa ja sen työntekijöitä kohtaan. Esimerkiksi työntekijöiden odotetaan olevan helposti lähestyttäviä, ihmisläheisiä, lämpimiä ja luotettavia. Kirkon palvelun tulisi myös kokonaisuudessaan olla helposti saatavilla", Niemelä arvioi.

"Seurakuntalaisilla tulisi olla myös luonteva mahdollisuus antaa palautetta kokemistaan epäkohdista ja saada siihen vastaus. Moni pettymyksistä johtuva kirkosta eroaminen olisi mahdollisesti voitu välttää, jos pettyneellä kirkon jäsenellä olisi ollut mielekäs väylä antaa seurakunnalle palautetta, kertoa pettymyksestään ja saada siihen asianmukainen vastaus."

Avarahenkinen kasvatus ja kirkon työ heikoimpien puolesta pitävät kirkossa

Tutkimus nostaa esiin kristillisen kasvatuksen merkityksen. Valtaosa kirkosta eronneista ei ole saanut uskonnollista kasvatusta kotona. Jos uskonnollista kasvatusta oli saatu, eroaja oli usein kokenut sen ankaran tuomitsevaksi.

"Kirkosta eronneiden kokemusten perusteella uskonnollinen kasvatus – niin kodeissa, koulussa kuin kirkossakin – joka perustuu yksipuoliselle ja ankaralle opettamiselle ja Jumalalla pelottelulle, saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Uskonnollisen kasvatuksen tulisi antaa tilaa lapsen ja nuoren kysymyksille ja pohdinnalle ja perustua ennen kaikkea lämpimään ja hyväksyvään tunneilmastoon", tutkija Niemelä toteaa.

Tutkimus osoittaa monella tasolla kirkon diakonian ja yhteiskunnallisen työn merkityksen. Kirkosta etäällä olevat ja kirkosta eroamista harkitsevat näkevät kirkossa myönteisenä ennen kaikkea sen tekemän työn heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Asia, joka pitää heitä kirkon jäseninä, on useimmiten juuri kirkon tekemä yhteiskunnallinen auttamistyö.

Tärkeintä hengellisyys, laadukas ja uusiutuva perustyö sekä ihmisten kohtaaminen

Kirkkoneuvos Seppo Häkkisen mielestä viime vuosien kirkosta eroaminen on kirkon kaikkien toimijoiden yhteinen haaste. Kirkon jäsenyyden vahvistamiseen ei ole yksittäistä keinoa tai projektia.

"Olennaisinta jäsenyyskysymyksessä ei ole kirkko vaan ihminen. Kysymys kuuluu, miten rakentaa siltaa kirkon ja ihmisen välille. Kirkko on identiteetin rakentaja, joka tarjoaa vastauksia siihen, kuka olen, mistä tulen ja mille arvoille rakennan elämäni."

"Nostaisin esiin neljä keskeistä näkökulmaa. Ne ovat kirkon ainutlaatuisuus hengellisenä yhteisönä, kotien kristillisen kasvatuksen tukeminen, seurakuntien hyvä perustyö ja uuden etsiminen sekä ihmisten henkilökohtainen kohtaaminen", määritteli Häkkinen.

"Kirkon tehtävänä on mahdollistaa ihmiselle pyhän kohtaaminen. Kirkon tulee vastata jäsentensä hengellisiin tarpeisiin. Kyse on yhteyden syntymisestä Jumalaan ja hänen kirkkoonsa. Kirkon muuttumaton sanoma on kuitenkin voitava tuoda ymmärrettävästi esiin muuttuvassa ajassa ja yhteiskunnassa."

"Kirkon erityisiä vahvuuksia, esimerkiksi kirkollisia toimituksia, kasvatustyössä varsinkin rippikoulua sekä diakoniatyötä, ei pidä väheksyä ja siksi seurakuntien perustyö on hoidettava hyvin. 'Asiakaslähtöisyys' tai kirkkoon sovellettuna 'jäsenlähtöisyys' on otettava vakavasti", muistutti Häkkinen.

"Perustyön rinnalla on kuitenkin elintärkeää etsiä uutta. Tällä hetkellä tärkeintä mielestäni on etsiä kaupunkilaiseen ja nuorten aikuisten elämäntapaan sopivia kohtaamisen tapoja. Niitä etsitään esimerkiksi Nuori aikuinen kirkon jäsenenä -hankkeessa, joka on juuri käynnistymässä. Siinä muun muassa kootaan eri puolilta Suomea hyviä kokemuksia muille jaettaviksi."

"Kotien kristillisen kasvatuksen merkitystä ei voi korostaa liiaksi. Kodissa luodaan kristillisen uskon perusta, joka vaikuttaa myös suhteeseen kirkkoon. Kotien kristillistä kasvatusta on tuettava kaikin keinoin. Iltarukousta, kirkkovuoden juhlien viettoa ja kristillistä tapaperinnettä ei ole syytä väheksyä."

"Kirkon jäsenyys on ennen kaikkea paikallisseurakuntien ja niiden arjen kysymys. Kirkon elämän perusta on henkilökohtainen vuorovaikutus. Seurakunnalla on oltava kasvot, ovat ne sitten papin, lastenohjaajan tai luottamushenkilön. Kirkon jäsenen on koettava, että hän on tärkeä. Sitä kautta myös kirkko voi olla hänelle merkittävä", arvioi Häkkinen.

(KT 21.2.2006 kh)


LISÄTIETOJA:

Verkko-osoitteessa http://evl.fi/mediapalvelu/materiaalit seurakunnittaiset väestötilastot sekä taulukko kirkosta eroamisesta ja liittymisestä kahdessakymmenessä suurimmassa seurakunnassa/seurakuntayhtymässä.

Kirkosta eronneet ja liittyneet 1923-2005 www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/kteron79.gif

Tutkija Kati Niemelä, puh. 040 754 1551, kati.niemela@evl.fi

Kati Niemelä: Vieraantunut vai pettynyt? Kirkosta eroamisen syyt Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 95.

Uutisen linkit
Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.