Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Etusivu Ajankohtaista Uutiset Seurakuntien leiritoiminta sai uudet turvallisuusohjeet
 
 

Seurakuntien leiritoiminta sai uudet turvallisuusohjeet

Uutinen julkaistu 7.4.2006 Klo 14:02
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Seurakuntien leiri- ja retkitoiminta on saanut uudet turvallisuusohjeet. Niiden tarkoituksena on tukea seurakuntia kehittämään ja parantamaan leiri- ja retkitoiminnan turvallisuutta sekä ehkäistä ennalta onnettomuuksia ja tapaturmia. Ohjeiden päivittäminen on ollut tarpeen erityisesti muuttuneiden viranomaisohjeiden ja lainsäädännön vuoksi.

Seurakunnat järjestivät vuonna 2005 yli 27 000 retkeä ja leiriä, joissa oli mukana yli 600 000 henkeä.

"Turvallisuusnäkökohdat on otettu hyvin huomioon seurakuntien toiminnassa: suuresta osallistujamäärästä huolimatta tapaturmia ja onnettomuuksia on sattunut hyvin harvoin. Vuosikymmenten retki- ja leirityön perinne onkin luonut seurakuntiin jo valmiiksi sellaisia käytäntöjä, joita yhteiskunta nyt vaatii palveluntuottajilta", toteaa ohjeet laatineen työryhmän sihteerinä toiminut työalasihteeri Pekka Tukeva Kirkkohallituksesta.

"Retki- ja leiritoiminta on seurakuntien ydinosaamista ja erityisesti lapsi- ja nuorisotyön kivijalkoja. Myös toiminnan merkittävyys velvoittaa seurakuntia kiinnittämään huomiota retkien ja leirien laatuun ja turvallisuuteen", Tukeva perustelee.

Onnettomuuksista on raportoitava

Leirejä ja retkiä järjestäessään seurakunta on palvelun tarjoaja, jota koskee kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta vuonna 2004 annettu laki. Lisäksi seurakunta voi olla pelastuslain mukaan rakennuksen omistaja tai haltija, joka on velvollinen varautumaan vaaratilanteisiin ja pelastustoimiin. Lainsäädäntö velvoittaa seurakuntaa myös työnantajana.

Seurakunnilla on ollut jo aiemmin ollut omia turvallisuusohjeita. Mikäli niitä on noudatettu, uudet ohjeet tuovat retki- ja leiritoimintaan varsinaisesti kaksi uutta asiaa: riskien arvioinnin ja niiden kirjaamisen sekä onnettomuusraportoinnin.

Onnettomuudesta tai vakavasta läheltä piti -tilanteesta on lain perusteella aina raportoitava tuoteturvallisuusvalvontaviranomaiselle. Samalla on ilmoitettava, mihin toimiin asiassa on ryhdytty. Ilmoitusta edellytetään, jos palvelu tai tavara aiheuttaa terveyshaitan, onnettomuuden, vaaratilanteen tai vakavan läheltä piti -tilanteen. Pienempikin vaaratekijä voi vaatia ilmoituksen, jos palvelulla on paljon käyttäjiä, vaaraa on vaikea havaita tai kun kyseessä on lapsille, nuorille, ikääntyneille tai vammaisille tarkoitettu palvelu.

Onnettomuusilmoitusta ei tarvitse tehdä palvelulle tyypillisistä tai tavanomaisista onnettomuuksista, joista ei seuraa vakavaa loukkaantumista, vaikkapa kaatumisesta laskettelurinteessä tai verinaarmusta köysilaskeutumisessa. Epäselvissä tapauksissa on kuitenkin parempi tehdä ilmoitus kuin olla tekemättä.

"Koska seurakunnan on hyvä olla tietoinen kaikista retki- ja leiritoiminnassaan tapahtuvista onnettomuuksista, sen on syytä pitää onnettomuuskirjanpitoa myös itseään varten. Siitä on hyötyä turvallisuusjärjestelmien kehittämisessä ja niissä tilanteissa, joissa asiaan pitää palata myöhemmin esimerkiksi vakuutusyhtiön pyynnöstä", perustelee työalasihteeri Pekka Tukeva.

Turvallisuusasiakirja joka leiriä varten

Jokaista leiriä varten laaditaan turvallisuusasiakirja, jossa on määritelty leiritoimintaan ja turvallisuuteen liittyviä asioita kuten henkilöstön tehtäväjako, arvioidut riskit sekä suunnitellut turvallisuus- ja avunhälyttämisjärjestelyt. Kerran kunnolla tehtyä turvallisuusasiakirjaa on toistuvilla retkillä ja leireillä helppo päivittää. Myös riittävän kattava vakuutusturva on tärkeä laatukriteeri ja olennainen turvallisuuteen liittyvä tekijä.

Seurakunta vastaa toiminnan turvallisuudesta koko sen suoritusketjun ajan. Jo ennakkotiedoissa on annettava turvallisuuteen vaikuttavia tietoja kuten leirin vaativuustaso ja siihen liittyvät vaatimukset ja rajoitukset, osallistujilta ennen leiriä edellytettävä valmistautuminen ja taitotaso.

Ennakkotiedoista tulee myös selvitä osallistujalta edellytettävät omat varusteet ja muut toiminta- ja käyttäytymisohjeet kuten vaikkapa tieto siitä, että päihteiden vaikutuksen alaisena ohjelmaan osallistuminen on kiellettyä. Seurakunnan leiritoiminnan tulee tukea terveellistä ja päihteetöntä elämäntapaa, joten henkilökunnalla tulee olla etukäteen tiedossa myös se, miten toimitaan tupakointi-, päihde- ja huumetapauksissa.

Kalliokiipeilyyn tarvitaan huoltajien suostumus

Järjestäjän pitää hankkia tietoa myös osallistujista etukäteen. Jos toiminnassa voi esimerkiksi joutua veden varaan, tulee osallistujien uimataito selvittää ennakkoon. Tietoja kerättäessä on otettava huomioon henkilötietolain vaatimukset. Henkilökunnalla on aina oltava alaikäisten leiriläisten huoltajien yhteystiedot. Huoltajan kirjallinen suostumus on erikseen varmistettava ohjelmiin, joissa riski on suuri, kuten esimerkiksi kalliokiipeilyyn tai kanoottiretkeen.

Leirin aikana osallistujille tulee selvittää ohjelman mahdolliset fyysiset ja psyykkiset vaaratekijät sekä painottaa tilanteenmukaista pukeutumista ja varustautumista. Seurakunta vastaa leirin aikana osallistujien varusteiden toimivuudesta ja valvoo niiden käyttöä.

"Joillekin leiriläisille saattaa ryhmän mukana tulla sosiaalinen pakko osallistua ohjelmaan, johon hänellä ei ole fyysisiä tai psyykkisiä edellytyksiä. Ennen ohjelman alkua leiriläisille tuleekin kertoa, että osallistuminen on vapaaehtoista. Ohjeessa suositellaan myös sitä, että yksittäisille ohjelmille asetetaan olosuhderajat, niin että ohjeet ovat selkeät myös silloin, jos olosuhteet muuttuvat", toteaa Pekka Tukeva.

Erikoisaktiviteetit edellyttävät erikoisosaamista

Leirin turvallisuus edellyttää riittävää henkilöstöä suhteessa osallistujien lukumäärään, ikään ja erityistarpeisiin. Henkilöstöllä on oltava asianmukainen koulutus mukaan lukien riittävät ensiapu-, pelastus- ja alkusammutustaidot ja heidät pitää perehdyttää tehtäviinsä. Erikoisaktiviteettien ohjaajilla on oltava alan pätevyystodistus ja elintarvikehuollossa työskentelevillä riittävä elintarvikehygieeninen osaaminen. Toiminnassa tarvittavien erityisvälineiden ja laitteiden käyttö on hallittava ja niiden tulee soveltua toimintaan, samaten turvallisuusvälineiden ja henkilösuojainten. Kaikkien välineiden, laitteiden ja suojainten tulee täyttää voimassa olevat määräykset ja niille tulee olla nimetty vastuuhenkilö.

Hätätilanteiden varalta tulee olla kirjalliset toimintaohjeet, joista ilmenee, mitä tehdään onnettomuuden satuttua. Seurakunnan leiri- ja kurssikeskuksille tulee tehdä etukäteen kirjallinen evakuointisuunnitelma. Leiriohjelmissa, joissa osallistujan eksyminen pääjoukosta tai ohjaajasta on mahdollista, on annettava ohjeet eksymisen varalle. Katoamistapaukset ilmoitetaan poliisille, joka johtaa etsintää. (KT 7.4.2006 vs)

LISÄTIETOJA:

Seurakunnan retki-ja leiritoiminnan turvallisuusohjeet 2006 löytyvät verkosta osoitteesta http://evl.fi/keskushallinto (- Kirkkohallitus - Kasvatus ja nuorisotyö - Julkaisut ja materiaalit)

Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.