Ohita navigaatio Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu kirkkoon
 
 


Vahvistetut jäsentilastot 2013:

Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu kirkkoon

Uutinen julkaistu 11.2.2014 Klo 13:28
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vuoden 2013 lopussa vahvistettujen jäsentietojen mukaan 75,2 prosenttia suomalaisista. Kirkossa oli jäseniä 4 100 432.

Vuoden aikana kirkkoon liittyi 14 653 henkilöä. Kirkosta erosi 58 965 jäsentä.

”Kaikki seurakunnat ovat tulleet mukaan uuteen jäsentietojärjestelmään vuoden 2012 lopussa. Tähän liittyvän siirtymävaiheen vuoksi luvuissa on mukana jonkin verran sellaisia eroja ja liittymisiä, jotka ovat tapahtuneet jo vuoden 2012 puolella, mikä selittää osaltaan lukujen suuruutta”, kertoo Kirkkohallituksen tilastoasiantuntija Pasi Mäkelä.

Kasteiden suosio säilynyt ennallaan

Vuonna 2013 syntyneistä lapsista 75,2 prosenttia kastettiin kirkon jäseniksi. Edellisenä vuonna luku oli 75,3 prosenttia. Kirkollisia vihkimisiä toimitettiin 12 331, mikä on 49 prosenttia kaikista vuoden 2013 aikana solmituista avioliitoista.

Pari-kolmekymppiset ovat edelleen eniten kirkkosuhdettaan pohtiva ikäryhmä. Yli puolet (53 prosenttia) kirkosta eronneista oli iältään 20 ja 39 vuoden välillä. Kirkkoon liittyneistä nämä ikäryhmät kattoivat 46 prosenttia.

Eroista huolimatta myös nuorista aikuisista kuuluu kirkkoon reilusti yli puolet. Alimmillaan kirkon jäsenten osuus on 30–39-vuotiaiden ikäluokassa, jossa kirkon jäseniä on 65 prosenttia. Suurimmillaan kirkkoon kuulumisprosentti on yli 80-vuotiaiden ikäluokassa (89 prosenttia) sekä 10–19-vuotiailla (85).

Jäsenyys tuo mahdollisuuden vaikuttaa

”Länsimaisittain kirkon jäsenmäärä on Suomessa edelleen hämmästyttävän korkealla tasolla”, kommentoi kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo jäsentilastoja.

”Samalla tilastoista voi huomata, että kirkon jäsenyydestä on tullut tietoinen asia, erityisesti nuoret aikuiset liittyvät ja eroavat vilkkaasti. Liittyessään he haluavat olla osa hengellistä yhteisöä ja mukana tekemässä hyvää.”

Keskitalo rohkaisee kirkon jäseniä vaikuttamaan. ”Tänä vuonna kirkon jäsenillä on tavallista suuremmat vaikutusmahdollisuudet seurakuntavaalien vuoksi. Asettumalla ehdokkaaksi ja äänestämällä voi olla mukana linjaamassa kirkon tulevaa toimintaa.”

Tiedot perustuvat kirkon vahvistettuihin jäsentilastoihin sekä Tilastokeskuksen väestöä koskeviin ennakkotietoihin.

Uutisen linkit
Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.