Noin 300 nuorta on tällä viikolla harjoitellut erilaisia luovan toiminnan taitoja Kansanlähetysopistolla Ryttylässä. Kansainvälisellä kristillisellä taideleirillä Life10:llä on Suomalaisten lisäksi mukana amerikkalaisia, belgialaisia ja saksalaisia nuoria. Heitä opettamassa on eri alojen ammattilaisia muun muassa Euroopasta, Amerikasta ja Venäjältä.
Tänä kesänä Life 10 leirin tarjonta on entistä monipuolisempi. Leirillä on 19 eri pajavaihtoehtoa musiikin, tanssin, teatterin, toiminnan, kuvataiteen ja kädentaitojen sekä kirjoittamisen ja ajattelun saralta. Tänä vuonna uusina aiheina ovat esimerkiksi tekstiilitaide, äänentoisto ja valotekniikka sekä komiikka ja improvisaatio. Viimeksi mainittua on opettamassa stand-up-koomikko Mikko Vaismaa.
Pajojen lisäksi ohjelmassa on opetuksia, opettajien esityksiä ja elämäntarinoita sekä musiikkia. Nuoret pääsevät myös esittämään taitojaan lavalle. Osa esityksistä saa ensiesityksensä viikonloppuna Nuorten kesässä.
Nuorten kesä -tapahtumaan Ryttylään odotetaan tänä viikonloppuna noin 600 nuorta. Tämänkertaisen Nuorten kesän teema on Jeesus ja minä.
Ohjelmassa on musiikkia, puheita ja yhdessäoloa. Esiintyjinä ovat mm. gospelbändit HB, Katajainen Kansa ja Punainen Lanka.
Lisätietoja: www.nm.fi
Nuorisotyön aluekoordinaattori Mika Falk 050 597 0481, mika.falk [at] sekl.fi
Kuvia Life10:stä ja Nuorten Kesästä: www.sekl.fi/kuvapankki
Ääni- ja valotekniikka -pajassa nuoret perehtyivät äänentoiston rakentamisesta konsertin äänentoistoon. Opettajana toimi äänentoiston ammattilainen Ville Saarikangas, jolla on oma tapahtumatekniikkayritys.
Kuva: Susanna Sarimaa
Musiikkiteatteripajassa näyteltiin laulettiin ja tanssittiin. Pajalla työstettiin viikon aikana esityksiä yhdestä maailman tunnetuimmasta musikaalista – West Side Storysta.
Kuva Susanna Sarimaa
Sporttipajassa nautittiin liikunnan riemusta beach volleyn, futiksen, ultimaten ja muiden urheilulajien parissa.
Kuva: Susanna Sarimaa