Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Etusivu Ajankohtaista Uutiset Luukas Härkönen tuo pääsiäissanoman Facebookiin
 
 

Luukas Härkönen tuo pääsiäissanoman Facebookiin

Uutinen julkaistu 20.3.2009 Klo 13:27
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Luukas Härkönen on kerännyt ystäviä Facebookissa ja blogannut ”Jumalan pojan” ja hänen joukkonsa tekemisistä 1980-luvun Helsingissä. Luukas on kuvitteellinen virtuaalihahmo. Hän on napannut nimensä evankelista Luukkaalta ja härästä, joka on Luukkaan symboli kirkkotaiteessa.

Luukas on saanut jo satoja sähköpostiviestejä ihmisiltä, jotka ovat lähteneet mukaan Luukkaan tarinaan. Luukkaan blogissa vierailee tuhansia kävijöitä. Luukas Härkönen kyseli Jumalan pojan liikkeistä myös muutamassa lehtimainoksessa. Lisäksi Luukas on kerännyt itselleen melkoisen ystäväpiirin Facebookissa, joka on yksi internetin sosiaalisista verkostoista.

Useat julkisuuden henkilöt kuten isä Mitro, Heikki Hursti, Jippu, Wilma Schlizewski ja Jari Halonen eli Jerry Halloween kertovat blogiin liittyvissä videopätkissä ”muistikuviaan” Jumalan pojan vaiheista.

Piispa Heikka: Luukaksen Jeesus on syrjäytyneiden ystävä

Suomen Pipliaseura ja Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanja on herättänyt Luukas Härkösen tutkimuksilla ihmiset pohtimaan, mitä, jos Jeesus eläisi nykypäivänä? Luukas Härkösen tutkimukset liittyvät pääsiäisajan tapahtumiin.

"Luukas on taitava kirjoittaja, joka välittää kuvaa Jeesuksesta mielenkiintoisten, yllättävienkin kohtaamisten kautta. Hänelle Jeesus on syrjäytyneiden, vaiennettujen ja kielteisesti leimattujen ystävä. Heitä hän kohtaa, nostaa jopa esikuviksi ja voimaannuttaa monin tavoin", toteaa piispa Mikko Heikka. 

Kampanjaan liittyy huhtikuun alussa ilmestyvä Luukas – Evankeliumi Helsingissä -lehti, joka on suunnattu nuorille kaupunkilaisille. Se jaetaan ilmaiseksi kaikille vuonna 1991 syntyneille kirkkoon kuuluville helsinkiläisille. Lisäksi lehteä jaetaan myös Vantaalla. Muut voivat tilata lehden internetissä olevan tilauslomakkeen kautta ilmaiseksi. Lehteä on myös jaossa joissakin nuorten aikuisten messuissa pääkaupunkiseudulla. 

Lehden ja kampanjan tarkoituksena on osoittaa, että Raamatun tärkein sisältö ei vanhene, vaan on aina ajankohtainen vuosiluvusta riippumatta.

Netissä pääsee Jeesuksen ajan Palestiinaan

Uskotoivorakkaus.fi -sivustolla voi myös testata, kuka tai millainen henkilö olisi Jeesuksen ajan Palestiinassa. Ennen pääsiäistä sivustolle on tulossa verkkosovellus, jonka avulla voi yhdeksän päivän ajan kulkea Jeesuksen tietä Golgatan ristin kautta ylösnousemukseen.

Kampanjan ja lehden tekemisen mahdollisti Suomen Pipliaseuran saama lahjoitus yksityishenkilöltä, joka halusi tehdä lahjoituksensa nimettömänä. Kampanjan suunnitteli Suomen Pipliaseuralle ja Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus-hankkeelle mainostoimisto PHS.

Lisätietoja:

Projektisihteeri Marika Villikka, Suomen Pipliaseura, marika.villikka@bible.fi puh. 010 838 6536
Projektipäällikkö Kristiina Vähäkangas, Helsingin seurakuntayhtymä, kristiina.vahakangas@evl.fi puh. (09) 2340 2526.

Uutisen linkit
Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.