Ohita navigaatio Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Videoita unelmista – Kirkon Ulkomaanapu tukemaan turvapaikanhakijanuorten kotoutumista
 
 


Videoita unelmista – Kirkon Ulkomaanapu tukemaan turvapaikanhakijanuorten kotoutumista

Uutinen julkaistu 24.2.2016 Klo 14:48
Uutisen julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Kirkon Ulkomaanapu käynnistää uuden valtakunnallisen hankkeen turvapaikanhakijanuorten tukemiseksi. Tavoitteena on antaa turvapaikanhakijoille ääni Suomessa ja tarjota välineitä aktiivisina kansalaisina toimimiseen.  Samalla hankkeen toivotaan lisäävän suomalaisten solidaarisuutta turvapaikanhakijoita kohtaan. Hankkeen toteuttaa Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker.

Alkukeväästä alkaen paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetään koulutuksia, joissa turvapaikanhakijat ottavat haltuunsa keinoja toteuttaa aktiivista kansalaisuutta Suomessa.

Merkittävä osa projektia on omista unelmista kertovien videoiden käsikirjoittaminen ja kuvaaminen älypuhelimilla. Hanke toteutetaan osana Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemakerin toimintaa. Verkosto myös vastaa videoiden levittämisestä.

Suuri osa turvapaikanhakijoista on nuoria, jotka ovat lähteneet muun muassa Syyrian, Irakin ja Afganistanin yhä pahenevista väkivaltaisista olosuhteista. Nyt he asuvat eri puolilla Suomea vastaanottoyksiköissä, joissa yhteys paikalliseen väestöön ja aiemmin maahan tulleiden maahanmuuttajien yhteisöihin on heikko. Myös lähtömaihin jääneisiin perheenjäseniin voi olla vaikea saada yhteyttä.

Monien turvapaikanhakijoiden todellisuus on tällä hetkellä pikemminkin passivoiva kuin aktivoiva. Turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevien Changemaker-nuorten mukaan Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat kuitenkin eteenpäin suuntautuneita: monet heistä haluavat opiskella ja tehdä työtä Suomessa.

Videotyöskentelyllä tuetaan nuorten tulevaisuudensuunnitelmia sekä integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Monet nuoret turvapaikanhakijat tarvitsevat kuulluksi tulemista ja myönteisiä tulevaisuuden näköaloja. Uskomme, että oikean tiedon ja videotyöskentelyn avulla heidän on mahdollista saada omat voimavaransa käyttöön entistä paremmin. Voimaantuneella nuorella on rohkeutta ja hän uskoo itseensä – hän uskaltaa alkaa toteuttaa niitä unelmia, joita hänellä on”, sanoo Changemakerin koordinaattori Pertti Keinänen.

”Keskustelu turvapaikanhakijoiden ympärillä on vahvasti polarisoitunutta ja siitä puuttuu turvapaikanhakijoiden ääni lähes täysin. Uskomme, että turvapaikanhakijanuorten omat kertomukset, kasvot ja puheääni puhuttelevat kaikenlaisia ihmisiä. Videoita katsoneiden suomalaisten vieraanpelko vähenee, ja solidaarisuus ja empatiakyky lisääntyvät. Tämä entisestään helpottaa turvapaikanhakijoiden liittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan”, Keinänen jatkaa.

Hanke käynnistyy kevään aikana ja kestää vuoden 2017 loppuun asti. Se toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Lisätiedot: Changemakerin koordinaattori Pertti Keinänen p. 050 342 3799, pertti.keinanen (at) kirkonulkomaanapu.fi

Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.