Ohita navigaatio Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kirkon eläkerahasto ylitti tuottotavoitteensa vuonna 2015
 
 


Kirkon eläkerahasto ylitti tuottotavoitteensa vuonna 2015

Uutinen julkaistu 12.2.2016 Klo 9:30
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Kirkon eläkerahastolle vuosi 2015 oli tuotoltaan hyvä. Eläkerahaston sijoitusten tuotto vuonna 2015 oli 6,2 prosenttia. Tuotto ylittää sijoitussuunnitelmassa asetetun kuuden prosentin tuottotavoitteen. Kirkon eläkerahaston tuotto oli erittäin hyvä verrattuna muihin eläketoimijoihin. Rahaston sijoitusten markkina-arvo oli vuoden 2015 päättyessä 1,3 miljardia euroa.

Eläkerahaston pitkän aikavälin nettotuotto (1991–2015) pysyi edelleen hyvänä, ollen vuoden lopussa 8,1 prosenttia. Osakesijoitukset tuottivat 10,2 prosenttia, korkosijoitusten tuotto oli 0,8 prosenttia tappiolla ja muut sijoitukset tuottivat 10,0 prosenttia.

Eläkerahasto sijoittaa vastuullisesti

Eläkerahaston kaikki varainhoitajat ovat allekirjoittaneet YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI). Tämä tarkoittaa, että varainhoitajat ovat sitoutuneet huomiomaan ESG-näkökohdat sijoitusprosessissaan ja kehittämään vastuullisen sijoittamisen käytäntöjään. ESG-näkökohdat tarkoittavat ympäristöön, yhteiskuntaan ja sijoituskohteena olevien yritysten hyvään hallintotapaan liittyviä seikkoja.

Eläkerahaston vastuullinen sijoitustoiminta kuuluu PRI:n vertailun mukaan parhaimman viiden prosentin joukkoon. Vertailuryhmänä toimivat muut PRI-periaatteet allekirjoittaneet, kansainväliset instituutiosijoittajat.

Vuoden 2015 keskeisin vastuullisen sijoittamisen teema oli ilmastonmuutos. Pariisissa solmittiin uusi maailmanlaajuinen ilmastosopimus. Instituutiosijoittajat ympäri maailmaa ovat vuoden aikana aktivoituneet ja tehneet sitoumuksen sijoitussalkkujensa hiilijalanjäljen mittaamiseksi ja vähentämiseksi. Kirkon eläkerahasto liittyi syksyllä Montréal Carbon Pledge -ilmastoaloitteeseen. Osallistumalla aloitteeseen eläkerahasto sitoutuu raportoimaan osakesijoitustensa hiilijalanjäljen kerran vuodessa.

Kirkon eläkerahasto vastaa kirkon henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Eläkkeet rahoitetaan työnantajilta ja työntekijöiltä perittävillä maksuilla.

Uutisen linkit
Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.