Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professorin Paavo Kettusen kunniaksi on julkaistu juhlakirja. Terve sielu terveessä ruumiissa -kirjassa on 27 artikkelia, joiden kirjoittajat ovat Kettusen työtovereita.
Pääosa kirjan artikkeleista liittyy käytännölliseen teologiaan, erityisesti sielunhoitoon. Lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa uskonnollista kasvatusta, diakoniaa ja systemaattisen teologian kysymyksiä. Mukana on myös kirkkohistoriallisia artikkeleja sekä luterilaisten ja ortodoksien suhteita käsittelevä kirjoitus.
Ilomantsista kotoisin olevan Paavo Kettunen on toiminut Kuopion hiippakunnassa pappina, kirkon korkeakoulusihteerinä ja Helsingin hiippakunnan pääsihteerinä. Vuodesta 2001 hän on ollut Joensuun, nykyisen Itä-Suomen yliopiston ensimmäinen käytännöllisen teologian professori.
Professori Kettunen on ollut keskeisesti rakentamassa teologista koulutusta Joensuussa. Hän on kehittänyt erityisesti koulutuksen yhteyksiä työelämään.
Omissa tutkimuksissaan Kettunen on käsitellyt etenkin sielunhoitoon ja pastoraalipsykologiaan liittyviä kysymyksiä. Hänen pohdintansa häpeästä ja syyllisyydestä ovat löytäneet runsaasti kaikupohjaa tavallisten suomalaisten keskuudessa.
Juhlakirjan on toimittanut professori Hannu Mustakallio. Kirja aloittaa Karjalan teologisen seuran (KTS) julkaisujen sarjan.