Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Etusivu Ajankohtaista Uutiset Läskillä lukutaitoa – suomalaiset laihduttamaan Nepalin hyväksi
 
 

Läskillä lukutaitoa – suomalaiset laihduttamaan Nepalin hyväksi

Uutinen julkaistu 18.1.2010 Klo 11:02
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Suomalainen yksityishenkilö on haastanut suomalaiset, Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan laihdutuskampanjaan. Yksityishenkilön maksama kampanjan laihdutustulosten mukaan määräytyvä tukisumma käytetään Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi.  Lahjoittaja ostaa laihdutetut kilot 15 euron kilohintaan. Ostotarjous on tehty maksimissaan 10 miljoonalla eurolla. 

Kampanjan taustahenkilö toivoo, että luterilaiset seurakunnat organisoivat punnitukset. Kampanjaan osallistuminen on seurakunnille täysin vapaaehtoista. Jos seurakunta päättää osallistua, se voi järjestää punnitukset parhaaksi katsomallaan tavalla. Seurakunnat voivat tarvittaessa pyytää apua punnitusten järjestämiseen esimerkiksi paikallisilta Sydänyhdistyksiltä tai muilta tahoilta, mutta seurakuntien tulee toimia tietojen kokoajina. Laihduttamisesta kiinnostuneiden kannattaa seurata seurakuntien verkkosivuja ja ilmoittelua lähimmistä punnituspaikoista ja -ajoista.

Kampanjaan mukaan lähtevät seurakunnat voivat ilmoittautua Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle osoitteella mari.ranta@thl.fi. Ilmoittautumisessa tulee kertoa seurakunnan nimi, yhteyshenkilö seurakunnassa, punnituspaikka ja -osoite, punnitusajankohdat sekä seurakunnan kotisivun osoite, jossa on lisätietoja. 

Alkupunnitukselle aikaa helmikuu, loppupunnitukselle toukokuu

Kampanjaan osallistuvien seurakuntien tulee järjestää alkupunnitukset 28.2.2010 mennessä. Laihdutusaikaa on kolme kuukautta. Loppupunnitus tulee järjestää viimeistään 30.5.2010, jolloin loppupaino sekä ”ostettavan läskin” määrä kirjataan. Seurakunnat toimittavat THL:lle yhteenvetotiedot punnitustuloksista, joiden perusteella Nepalin opettajankoulutuksen tukisumma määräytyy.

Kampanjaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat täysikäiset henkilöt, joilla on ylipainoa. Loppupaino ei saa alittaa ihannepainon alarajaa (painoindeksi 18,5 kg/m2).

Ulkoasiainministeriö seuraa varojen käyttöä Nepalissa. THL tukee kampanjaa tiedotuksella ja kokoamalla punnitustiedot. Kirkon Ulkomaanapu tukee kampanjaa.

Lisätietoja kampanjasta, ohjeet seurakunnille ja laihdutusvinkkejä löytyy osoitteesta www.thl.fi/laskillalukutaitoa

Lisätietoja:

Pääjohtaja Pekka Puska, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, puh. 020 610 6001
Professori Suvi Virtanen, THL, Ravitsemusyksikön päällikkö, puh. 020 610 8729
Kehitysviestintäpäällikkö Seija Kinni-Huttunen, puh. (09)160 56348

Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.