Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Etusivu Ajankohtaista Uutiset Costa Ricaan myydyt suomalaiset sairaalalaitteet esimerkkinä laittomasta velasta
 
 

Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous Stuttgartissa 20.-27.7.2010:

Costa Ricaan myydyt suomalaiset sairaalalaitteet esimerkkinä laittomasta velasta

Uutinen julkaistu 24.7.2010 Klo 19:15
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus
(Hae uutistuottajan muut uutiset)

Suomen ja Costa Rican välinen kehitysyhteistyöhanke esiteltiin Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen kuulemisessa 24.7. huonona esimerkkinä laittomasta ja epäoikeudenmukaisesta velasta.

Costa Rican hallitukselle myönnettiin 32 miljoonan US-dollarin laina Sampo-pankista yhdeksän vuotta sitten. Suomen valtio takasi lainan ja myönsi sille korkotuen. Tuki myönnettiin vientirahastosta, jolla tuettiin kehitysmaiden teknologiaa ja osaamista. Suomalainen Instrumentarium-Medko Medical myi Costa Ricalle vuonna 2002 sairaalalaitteita, joista puolet piti tulla Suomesta. Se oli ainoa yritys, joka täytti tuolloin julkisen hankintakilpailun ehdot.

Costa Rican luterilaisen kirkon edustajan Cristina Mora Ramirezin mukaan laitteet eivät olleet sitä mitä tarvittiin. Saatiin laitteita, jotka olivat ylihinnoiteltuja, sopimattomia ja osa käyttökelvottomia Costa Rican sairaaloihin. Costa Rican poliisi tutki korruptiota ja sen tekijät tuomittiin. Suomessa lahjustutkinta ei ole päättynyt.

Suomen luterilainen kirkko on saanut tietoa asiasta Costa Rican luterilaiselta kirkolta. Suomen delegaation jäsen, KTT Tuula Siljanen selvitti asiaa ryhmänsä kanssa Suomen ulkoministeriöstä ja kirkolta.

Saatujen tietojen mukaan ulkoministeriö on tarkentanut omia velan ja korkotuen myöntämisprosessejaan. Suomen valtiota kohtaan ei ole mitään korruptioepäilyjä vaan ne kohdistuvat laitetoimittajiin. Myös Suomen ulkoministeriö on tehnyt tapauksesta tutkintapyynnön keskusrikospoliisille. Costa Rica on maksanut velan Suomelle.

”Suomen kirkossa meidät on ensimmäistä kertaa haastettu tällä asialla ja olemme oppineet näkemään omaa vastuutamme ja liike-elämän etiikkaa”, sanoo Tuula Siljanen.

Laiton velka on eettisesti väärin

Kuulemisessa tuli esille myös Ruotsin Liberian rajavartiointiin myymät laivat, joita voitiin käyttää myös sotatarkoituksiin. Ruotsin hallitus antoi velan anteeksi Liberialle. Ruotsin kirkko välitti hallitukselleen kuitenkin huolen, että velkaraha otettiin kansainvälisistä kehitysrahoista.

”Kirkot ovat avainpelaajia tuomaan ihmisten hädän esiin myös talous- ja velkakysymyksissä poliitikkojen ja pankkiirien kanssa samassa pöydässä”, sanoo Jürgen Kaiser, joka on Erlassjahr-velkakampanjan koordinaattori.

"Laiton velka on eettisesti väärin", painottaa LML:n laiton velka –ohjelmaa koordinoiva pastori Angel Furlan.

Suomessa sekä Suomen Lähetysseura että Kirkon Ulkomaanapu ovat nostaneet laittoman velan kysymyksiä julkiseen keskusteluun. 

Uutisen liitteet
Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.