Ohita navigaatio Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Olgan kotona ja Isyyspakkaus osallistuvat Ekopaastoon
 
 


Olgan kotona ja Isyyspakkaus osallistuvat Ekopaastoon

Uutinen julkaistu 19.2.2016 Klo 15:12
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Kaupunkilaisperheen elämästä Isyyspakkaus-blogissaan kirjoittava Tommi Koivisto ja maatilaelämää kuvaavan Olgan kotona -blogin Olga Temonen osallistuvat käynnissä olevaan Ekopaasto-kampanjaan. Tällä viikolla ensimmäiset Ekopaasto-aiheiset kirjoituksensa julkaisseille bloggareille kampanjaan osallistuminen tuntuu mielekkäältä.

”Lupauduin mukaan, koska ekopaaston teemat ovat minulle luontevia ja mieluisia, ja kaikkien teemojen kohdalla minulla olisi rutkasti parantamisen varaa”, Temonen toteaa blogissaan.

”Tämä ekopaasto ei ole ihan niin kurinalaista, vaikka aihe tärkeä onkin. Tavoite on herätellä ja muuttaa asenteita enemmän ympäristöä kuuntelevaan suuntaan”, jatkaa Temonen.

Ekopaasto palkitsee paastolupauksia

Tällä kertaa erityisesti ruoan ympäristövaikutuksiin pureutuva Ekopaasto-kampanja kannustaa kokeilemaan ekologisempaa elämäntapaa paastolupaus-haasteella. Sosiaalisessa mediassa toteutettava haastekilpailu kutsuu ihmiset jakamaan kuvan omasta paastosta tunnisteella #paastolupaus. Oman lupauksensa Facebookin 7 viikkoa, 7 lupausta -tapahtumassa, Twitterissä tai Instagramissa jakaneet osallistuvat Ekopaasto-kilpailuun, jossa arvotaan kerran viikossa yksi 20 euron lahjakortti verkossa toimivaan ekokauppaan.

Oman paastolupauksensa on antanut myös Isyyspakkaus-blogin Koivisto. Hän vähentää lihan syömistä ja pitää viikoittain kaksi kasvisruokapäivää. Lisähaasteena hän aikoo kokeilla viikon ajan täysin vegaanista ruokavaliota. Ainakin toinen paastolupauksista saattaa näkyä Koiviston arjessa vielä varsinaisen paastonajan jälkeenkin.

”Lupaukseni pitää joka viikko kaksi kasvisruokapäivää ei tule olemaan vaikeaa ekopaaston jälkeenkään, sillä syömme jo nyt kotona kasvispainotteisesti. Maitotuotteista ja kananmunista on sen sijaan vaikea luopua, joten vegaanikokeilu jää tähän yhteen viikkoon”, Koivisto arvelee.

Nyt viidettä kertaa järjestettävä Ekopaasto-kampanjan toteutetaan yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Changemaker-verkoston ja Marttojen kanssa. Paastonaikaa vietetään tänä vuonna 10.2.–27.3.

Lisää uutisia aiheesta

Kuvat:
Olgan kotona


Isyyspakkaus


Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.