Ohita navigaatio Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kirkon Ulkomaanapu alkaa kehittää katastrofeille alttiiden yhteisöjen riskinhallintaa EU-tuella
 
 


Kirkon Ulkomaanapu alkaa kehittää katastrofeille alttiiden yhteisöjen riskinhallintaa EU-tuella

Uutinen julkaistu 18.2.2016 Klo 10:24
Uutisen julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Utrecht. Kirkollisten avustusjärjestöjen verkoston ACT-allianssin tänään käynnistyvässä projektissa koulutetaan paikallisia järjestöjä, jotka työskentelevät haavoittuvien yhteisöjen parissa. Kirkon Ulkomaanapu alkaa järjestää koulutuksia Kambodžassa, Myanmarissa, Nepalissa, Etelä-Sudanissa ja Ugandassa.

”Työllä pyritään paikallisen toiminnan tehostamiseen. Ilmastonmuutoksen seurauksena maapalloa koettelevat yhä voimakkaammat myrskyt, arvaamattomammat ilmastomallit ja pitkittyneet kriisit. Kuitenkin katastrofien tuhojen vähentämiseksi voidaan tehdä paljon. Kun yhteisö on valmistautunut, se selviää”, sanoo Eija Alajarva, Kirkon Ulkomaanavun Humanitaarisen avun päällikkö.

Vuosien 2016 ja 2017 aikana kymmenen ACT-allianssin jäsenjärjestöä kouluttaa 64 paikallisjärjestöä kahdeksassa katastrofeille alttiissa maassa. Työ tehdään EU:n humanitaarisen avun toimiston ECHOn rahoituksen avulla. Projekti keskittyy paikallisiin kouluttajiin, jotka voivat jakaa asiantuntemustaan alueilla myös projektin päättymisen jälkeen.

Koulutuksissa käsitellään erilaisia lähestymistapoja katastrofiriskien pienentämiseen, kehitetään hätätilanteisiin valmistautumista ja parannetaan paikallisten tietoja humanitaarisista periaatteista ja standardeista. Paikallisyhteisöjen jäsenten kouluttaminen valmistautumaan katastrofeihin ja toimimaan katastrofien aikana ja niiden jälkeen auttaa pelastamaan ihmishenkiä.  

Koulutus pohjautuu ACT-allianssin laajaan kokemukseen sekä kumppaneina olevien yliopistojen akateemiseen tietoon. Projekti toteutetaan yhteistyössä kolmen eurooppalaisen koulutuslaitoksen kanssa: Kööpenhaminan yliopiston, Wageningenin yliopiston Hollannista ja Olomoucin opiston Tšekin tasavallasta. Koulutuksissa yhdistellään perinteistä kontaktiopetusta ja verkon kautta tapahtuvaa opetusta.

Työtä rahoitetaan Euroopan Unionin humanitaarisen avun toimiston ECHOn EU Aid Volunteers -ohjelman kautta. Projekti on osa laajempaa, 2014–2020 kestävää EU Aid Volunteers -ohjelmaa, jossa eri maiden järjestöt kehittävät yhteistyössä katastrofeille alttiiden yhteisöjen valmiuksia. 

Paikalliset järjestöt voivat koulutuksen yhteydessä myös saada sertifikaatin, joka antaa niille oikeuden vastaanottaa vapaaehtoisia EU Aid Volunteers -ohjelman seuraavassa vaiheessa.

EU Aid Volunteers -ohjelman kautta 4 000 EU-kansalaisella on mahdollisuus osallistua humanitaariseen työhön vuosina 2016–2020. Ohjelma tarjoaa myös koulutusta 4 400 EU:n ulkopuolisten, katastrofeista kärsivien maiden asukkaille sekä 10 000 paikkaa verkkovapaaehtoisille.

Lisätietoja: Kaisa Honkala, kansainvälisen vapaaehtoistyön koordinaattori, puh. +358 40 669 3930, Ulla Kärki, tiedottaja, puh. +358 50 576 7948

http://ec.europa.eu/echo/what/humanitarian-aid/eu-aid-volunteers_en
http://eacea.ec.europa.eu/eu-aid-volunteers_en

Act Allianssin yhteistyöryhmän kumppanit:
Eurooppa
: Christian Aid (Iso-Britannia), Dan Church Aid (Tanska), Diaconia ECCB (Tšekin tasavalta), Kirkon Ulkomaanapu, ICCO (Alankomaat)
Muut: RDRS (Bangladesh), Life With Dignity (Kambodža), Bureau Oecuménique d’Appui au Développement (Kongon demokraattinen tasavalta), Church of Uganda (Uganda), Ethiopian Evangelical Church Mekane Yesus (Etiopia).

Lisää uutisia aiheesta
Evl.fi on koko ev.lut. kirkon yhteinen verkkopalvelu.